Nostanpa nyt tätäkin ketjua. Koko hommahan lähti siitä, että halusin talveksi lumiviitan. Sitten tuli idea että kannatetaan kotimaista ja rupesin tsiigaileen M05 lumikuviota. No eihän sellaista tietenkään mistään saa, niin päätin tehdä itse. Lekasta löytyi juuri pari metriä tuota kangasta niin tarttui messiin. Kotoa löytyi tollatteet soljet, eli niistä ei tarvinnu maksaa mitään.

Aloitin tekemällä kaavan läjälle sanomalehtiä (

) , jonka jälkeen leikkasin kaavan avulla kankaan oikean kokoiseksi.

Tämän jälkeen ompelin saumat ja tein kaula-aukosta oikean kokoisen.
Hihat oli melko helppo ommella kiinni ja niiista tuli juuri sopivan pituiset. Monissa samankaltaisissa viitoissa on hihat kyynärpäihin asti, mutta itse tein kokonaiset.
Tämän jälkeen tein nauhat, joihin soljet tulisivat. Näiden käntäminen ei ollut yhtään hauskaa. Tämän jälkeen lisäsin soljet nauhoihin ja nauhat viittaan.

Huppu olikin jo vähän hankalampi, sillä muoto piti saada oikein ja se piti saada vielä kiinni kaula-aukkoonkin. Tässä hylkäsin alkuperäisen idean ja tein hupun kolmesta palasta. Hupun kiinnittäminen oli koko homman vaikein kohta. Kone jäi monta kertää jumiin ja kerran neulakin katkesi, mutta siitä selvittiin.
Lopputuloksesta tuli ihan itseä tyydyttävä, noin 20e kun maksoi hinta/hyöty/haittasuhteeltaan varmaan plussalle jäi. Ja ei se täydellinen ole, mutta hei oon 13v poika jonka ainoa kokemus aiheesta on paita koulun käsityötunneilla

. Tämän voi nähdä sitten kentällä kohta, ainiin, ettehän te näe sitä

Ja nopee räpsy takapihalla.
