Taas on tullut vuosikokouksen aika! Vuosikokous pidetään pääkirjasto metsossa lauantaina 25.1.2014 klo10-14. Pyrkikää paikalle jämptisti tai hieman ennen 10, jotta pääsemme aloittamaan mahdollisimman aikaisin. Kokoustila on metson 2. kerroksessa, mutta helpoiten löydät paikan saapumalla ajoissa paikalle ja kulkemalla porukan mukana. Tässä on tilaisuutesi vaikuttaa asioihin oikeasti, sen ainaisen foorumilla kitisemisen sijasta. Tilaisuuteen voi osallistua ainoastaan Pirkanmaasoft RYn jäsenet eli tänä tai ensi vuonna vuosimaksun maksaneet henkilöt.
Yhdistyksen sääntöjen mukaan kokouksessa kaikilla 15 vuotta täyttäneillä jäsenillä on äänioikeus. Paikalle toivotaan myös nuorempia kertomaan mielipiteitään.
Kokouksessa käsitellään pakollisten asioiden kuten budjetin ja hallitusten jäsenten valinnan lisäksi esityslistalta löytyvät asita. Tähän ketjuun jokainen jäsen voi ehdottaa esityslistalle asioita, jotka sitten kokouksessa käsitellään. Olisi kuitenkin suotavaa, että jos jotakin ehdotat niin tulet myös kokoukseen paikalle asiasta keskustelemaan. Eli nyt jos jokin asia painaa mieltä, on oikea hetki avata se suu.
Jäsenhakemuksissa ilmoitettuihin sähköpostiosoitteisiin tullaan lähettämään vielä virallinen kokouskutsu asiasta, mutta se ei tule mitään tätä kummempaa sisältämään.
Alustava esityslistalla:
1.Kokouksen avaus, Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
2.Vuoden 2013 toimintakertomus
3.Vuoden 2013 tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto
4.Vastuunvapauteksen myöntäminen hallituksille 2013
5.Palkkioiden tarkastaminen
6.Uuden hallituksen valinta
7.Hankinnat vuodelle 2014
-Polttopuut
8.Toiminta ehdotukset 2014
-Huutokauppa, Pelireissu
-Nettisivut
x.Muistamiset ja palkitsemiset
y.Muut esille tulevat asiat