Tosta mäntä jutusta, ite en tykkää käyttää muita kuin metallihampaistettuja mäntiä nimen omaan männän hampaiden kulumisen takia. Tosin tässä tapauksessa kun männästäsi on "repäisty" peräpään pala irti on mahdollisesti ratas ottanut ennakkoon kiinni ja lyönyt mäntää vastaan vasta männän palautuessa tai muuten jysähtänyt huonossa kulmassa. Tähän on helppo muokkaus eli AOE = Angle Of Engagement modi. Eli siis liimataan sorboa tai vaikka O rengas männänpäähän että mäntä ei mene ihan kokonaan sylinterin sisään. Ideana on saada mäntä pysähtymään kohtaan jossa se ottaa kiinni ylimpään rattaaseesi eli sector rattaaseen. Siis saada männän ja rattaan kohtauskulma tasan kello 12 asentoon. Google selventää jos en itsenä saanut tarpeeksi selvästi ilmaistua. Edellä mainitun modin avulla ei ainakaan itsellä ole juuri männät pamahdellut.
Joo puhuin Aholan kanssa tästä sunnuntaina facebookin välityksellä ja kävin maanantaina hakemassa uuden männän ja liimasin kontaktiliimalla huonekalujen pohjaan tarkoitetuilla jämäkkää kumia olevan palasen sylinterinpäähän.
Ostinpa samalla classic armyn vääntömoottorin toivoen, että saisin laskettua RoF:a, mutta samaa nopeutta se edelleen jynnää ja on niin korkea nopeus ettei kuulat ehdi lentään edes piipusta ulos vaan mäntä alkaa imeä ilmaa seuraavaa kuulaa varten kun vanha on vielä piipussa. Lisäksi laukeaa semillä yleensä vielä kaksi kertaa eikä ole cut-offin vika vaan että rattaat pyörii niin lujaa että jaksavat painaa "vapaalla" vielä seuraavan kuulankin. Semin ampuminen ottaa myös järkyttäviä virtapiikkejä, vähän kuin starttaisi auton kolmosvaihteella ja vauhtiin päästyään sitä liike-energiaa on tosiaan sen verran että jaksaa vääntää vielä yhden kuulan liipaisimesta päästämisen jälkeen.
Noh, siellä on tällä hetkellä aikaisemmin asentamani modifyn FTU-kitistä olevat high speed -rattaat (muistaakseni jotain 16:1), jotka ajattelin vaihtaa nyt sitten kunnon vääntörattaisiin 32:1. Saan viimeinkin hyvän liipaisinvasteen semille, kun moottorin ei kestä kiihtyä maksiminopeuteen kauaa. Pääsee harjoitteleen tuota rattaiden shimmitystäkin, kun nuo modifyn rattaat ovat valmiissa "kehdossa", joka vain tipautetaan sitten laakereihin.
Otanpa vielä O-renkaalla varustetun suuttimen tuohon niin saan rajoitettua karannutta ilmaa.
En voi muutenkaan aloittaa tuota "älykkään" MOSFET-palikan tekoa ennenkuin ase on halutussa kunnossa. Tuottaa suuria ongelmia muuten.
EDIT: Illalla testilaukauksien jälkeen uudelleen avatessani mechan totesin että olivat rattaat omasta toimasta hioneet pois männästä muutaman ensimmäisen hampaan

(Valmistaja oli siis ottanut jo valmiiksi toisen hampaan pois)