Pirkanmaasoft ry täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Tämän johdosta hallitus on päättänyt teettää juhlavuodelle oman velcromerkin. Merkin suunnittelusta järjestetäänkin kilpailu, johon jokaisella on mahdollisuus osallistua. Kilpailun voittajalle on luvassa
50 euron lahjakortti valitsemaansa Pirkanmaasoft ry:n yhteistyökumppaniliikkeeseen, kourallinen merkkejä sekä mainetta ja kunniaa. Juhlavuoden merkkejä on aikanaan mahdollista ostaa ja voittaa yhdistyksen peleissä.
Suunnittelukilpailun säännöt:
- Jokainen voi osallistua kilpailuun yhdellä merkillä.
- Merkin on oltava suunnilleen yhdistyksen tavallisen velkromerkin kokoinen tai pienempi (nykyisen halkaisija on 80 mm).
- Merkki voi olla kohtuuden rajoissa minkä muotoinen tahansa.
- Suunnitteluaikaa on huhtikuun loppuun asti.
- Merkkiehdotuksista järjestetään foorumilla äänestys, jonka perusteella voittaja ja lopullinen teetettävä merkki valitaan.
- Äänestysaikaa on kaksi viikkoa.
- Mikäli ehdotuksia tulee suuri määrä, suorittaa hallitus esikarsinnan.
- Merkkiä teetettäessä hallitus varaa oikeuden muokata merkkiä esimerkiksi painatuksellisista syistä, mutta kaikki kunnia merkin suunnittelusta säilyy alkuperäisellä suunnittelijalla.
Muita vinkkejä:
- Yksinkertainen on kaunista, kannattaa välttää liian pieniä yksityiskohtia ja liian pientä tekstiä.
- Merkkiä ei ole pakko suunnitella ammattilaistasoisesti kuvankäsittelyohjelmalla, karkeampikin hahmotelma riittää.
- Merkistä on hyvä tulla jotenkin ilmi juhlavuosi (15 vuotta, 2005-2020 tms.).
- Yhdistyksen tavallisen merkin (kuva alempana) muokkaus ja oma versiointi on täysin sallittua.
Merkkiehdotukset voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen
toiminnanjohtaja@pirkanmaasoft.info tai minulle foorumin yksityisviestinä. Mahdolliset kysymykset merkkikilpailusta tai merkin suunnittelusta voi kirjoittaa tähän ketjuun.
