Hei kaikille nuorille kuin vanhemmillekin!
Kuten puheenjohtajamme jo kertoi, junioripelit ovat jo ihan kulman takana. On olemassa kaksi tärkeää syytä miksi haluamme tarjota tällaisen mahdollisuuden. Tärkein on se, että haluamme tarjota nuorille oman tasoista ja ikäistä peliseuraa, jolloin pelit ovat tasapainoisempia ja vähemmän harrastaneet pääsevät kokeilemaan uusia asioita, joita ei välttämättä sunnuntaipeleissä pääse yrittämään. Toinen syy on se että haluamme jakaa vanhempien konkareiden kokemuksia ja tietoja teille nuoremmille, jotta te voisitte hyödyntää tällaisiä taitoja peleissä ja sitä kautta parantua pelaajana.
Mitä?Eli 25.4 Lempäälän pelialueella on ensimmäiset junioripelit. Tapahtumassa noudatetaan sunnuntaipeleistä tuttuja pelisääntöjä. Kaikki alle 16 vuotta täyttäneet tai aloittelijat ovat erittäin tervetulleita. Mikäli olet yli 16 vuotias aloittelija ja haluisit osallistua tähän tapahtumaan, ota minuun rohkeasti yhteyttä niin sovitaan asiasta. Tulevaisuutta ajatellen tälläisiä pelejä tullaan järjestämään ainakin kerran kuukaudessa tai useamminkin mikäli riittävää kiinnostusta tapahtumaa kohtaan löytyy.
Nyt on hyvä syy pyytää sitä vanhempaa mukaan, että tulisi kokeilemaan ja katsomaan millaista harrastus todellisuudessa on. Monet mieltävät sen vain pienten poikien "sotaleikiksi", sellainen mielikuva pitäisi kitkeä ihmisten mielistä pois. Kutsukaa siis ystäviä ja perheenjäseniä paikalle.
Pelit ovat jäsenille ilmaiset, mutta muille pelimaksu on 5€.
Missä?Nuorisopelejä järjestetään ainakin aluksi Lempäälän pelialueella. Myöhemmin kesällä saatamme kokeilla eri pelialueita.
Milloin?Jokaisesta pelipäivästä ilmoitetaan foorumilla ja sen löytää myös pelikalenterista. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin mitä enemmän halukkaita ja innokkuutta tapahtumaa kohtaan löytyy, niin sitä useammin näitä järjestetään.
Sitten lyhyesti päivän aikataulusta:
11.00 Pelinvetäjä paikalla, rohkeasti juttusille, en minä pure.
12.00 Briiffi, käymme säännöt lävitse ja muita päivää koskevia asioita.
14-15 välillä pieni taktiikkatuokio, jossa kerromme vinkkejä vanhemilta pelaajilta ja pääsette kokeilemaan kertomiamme asioita itse. Ensimmäisen kerran asioita ovat turvallinen aseenkäsittely, mikä on hyvä vaatetus/varustus, kommunikaation perusteet ja yleisiä vinkkejä pelialuetta koskien.
17-18 Lopetellaan viimeistään, riippuen pelaajien määrästä ja innokkuudesta.
Tuossa yläpuolella on karkea kuvaus päivän tapahtumista ja kaikki muut ajat saattavat muuttua, paitsi pelinvetäjän saapumisaika ja briiffin alkamisaika.
Päivän pääpaino on kumminkin
pelaamisessa ja
hauskan pitämisessä. Me emme halua pitää pitkiä luentoja aiheista, mutta haluamme antaa teille mahdollisuuden kehittää itseänne pelaajina.
Peleihin on myös lainattavissa
laina-aseita. (sisältää akut, maskin, ja ensikertalaisille kuulat), jos on sellaiselle tarvetta.
Ilmoitatte minulle mikäli sellaisen tarvitsette lainaan, jotta osaamme ottaa niitä riittävästi matkaan.
Jos jollain on herännyt kysymyksiä niin minuun saa ottaa rohkeasti yhteyttä, joko
YksityisviestilläNaamakirjassa (Mika Haapanen)
Soittamalla
nolla50 3542403 (mikäli en pysty heti vastaamaan niin soitan takaisin mahd. pian)
Ottakaa rohkeasti vain yhteyttä jos on jokin asia mietityttää, niin minulta saa kysyä ja neuvon/autan mielelläni ja jos minä en tiedä/osaa, niin ohjaan sellaiselle henkilölle sitten kuka pystyy vastaamaan kysymykseen.
Terveisin nuorisovastaava Mika Haapanen