Hyvät Pirkanmaasoft ry:n jäsenet. Nyt on vuorossa huonoja uutisia.
Hallitus päätti yksimielisesti viimeisimmässä kokouksessaan jokunen viikko sitten, että Oriveden Decon poistuu Pirkanmaasoft ry:n pelialueista vuoden 2015 loppuun mennessä. Tämä tarkoittaa että 2015 tulee olemaan viimeinen vuosi kun Deconilla pelataan. Tämä on raskas päätös josta on puhuttu jo vuosia.
Olemme miettineet Hallituksen kanssa kaikkia mahdollisia ratkaisuja, jopa alueen ostamisesta ja talon korjauksesta lähtien. Keskustelin myös pitkän tovin alueen omistajan kanssa mahdollisista vaihtoehdoista. Alueen omistajahan on suhtautunut harrastukseemme erittäin myönteisesti alusta lähtien ja mahdollistanut meille mahtavan pelipaikan, jopa nähnyt paljon vaivaa jotta ELY-Keskus sulki aikanaan vain osan alueesta. Lopputulemana kuitenkin on, että vaihtoehtoja ei ole.
Faktat joiden pohjalta päätös tehtiin:
- Talo ei ole enää kauaa turvallinen. Pirkanmaasoft ry ei halua ottaa minkäänlaisia riskejä pelaajien turvallisuuden suhteen. Tarkempi rakenteiden tarkastelu on osoittanut että sen lisäksi että katto on pettänyt, käytöstä poistetun toisen kerroksen lattia on alkanut pettää. Mitään välitöntä vaaraa ei vaikuttaisi olevan, mutta on vain ajan kysymys milloin toinen kerros tulee alas.
- Pirkanmaan ELY-keskus (Elinkeino-, liikene-, ja ympäristökeskus) on kieltänyt saastuneen alueen (aidattu alue, rauniot) käytön pysyvästi. Raunioita ei tulla saamaan käyttöön. Tämä katkaisee pelialueen kahtia ja estää toimivien pelien vetämisen.
- Mikäli talo sekä rauniot ovat poissa pelikäytöstä, alueen pelattavuus on erittäin huono.
- Peräkylän alueen pajukko on jo niin isoa että siellä ei pääse liikkumaan, alueen raivaus olisi liian iso urakka, ottaen huomioon että muu alue ei toimi pelikäytössä.
Joten, tulemme jättämään jäähyväiset Deconille vuoden loppuun mennessä.
Hyvinä uutisina se, että olemme saanet useita hyvin potentiaalisia ehdotuksia uusista pelipaikoista Tampereelta, Nokialta sekä Pinsiöstä. Joskaan Deconnin kaltaista rakennusta ja teollisuusympäristöä tuskin tulemme löytämään.