Pirkanmaasoft Ry:n peleissä sankalaseja saa käyttää ainoastaan täysi-ikäiset sekä yli 15-vuotiaat vanhemman luvalla (lupalappu!). Tämä käy ilmi myös säännöistä. Tavallisiin sankalaseihin liitetty "niskahihna" ei muuta asiaa. Jos olet epävarma omista laseistasi, kysy siitä joko täällä foorumilla tai pelien yhteydessä esimerkiksi pelinvetäjältä tai hallituslaiselta. Korostan vielä, että minkäänlaiset kemianlasit tai vastaavat eivät ole sallittuja! Kokemus kertoo, että myös jopa crossilasit saattavat hajota tarkkuuskiväärin osumasta lähietäisyydeltä testattaessa, eikä laskettelulasit yleensä kestä senkään vertaa. Suosittelemme siis käyttämään joko airsoftkäyttöön tehtyjä laseja, tai sitten esimerkiksi ballistisia suojalaseja (kuten ESS, Bollé).
Tähän asti 15-17 -vuotiaan sankalasien käyttäjän on täytynyt pitää peleissä mukanaan lupalappua sankalaseille, mutta nyt tähän on tullut muutos: lupalapun voi myös toimittaa jäsenvastaavalle kasvotusten, jolloin saat vastineeksi sankalasien käyttöluvasta kertovan tarran jäsenkorttiisi. Näin lupalappu jää yhdistykselle tositteeksi sankalasiluvasta, mutta jäsenen ei tarvitse kantaa erillistä paperilappua aina mukanaan, vaan pelkkä jäsenkortti riittää.
Tässä vielä linkki sankalasien lupalappuun.
-Joonas "Slinger" Ahopelto