Vuosi 2018 alkaa ja tämähän tarkoittaa Pirkanmaasoft ry:n vuosikokousta.
Kokous pidetään Tampereen pääkirjasto Metson alakerrassa, Lauantaina 10.2.2018 klo 10-14. Pyrkikää saapumaan paikalle ajoissa ennen kokouksen alkua. Perille löydätte seuraamalla tuttuja naamoja.
Vuosikokous on paikka ja hetki vaikuttaa asioihin. Vuosikokous antaa suunnan vuoden 2018 toiminnalle, joten tärkeästä asiasta on kyse. Vuosikokoukseen voivat osallistua ainoastaan Pirkanmaasoft RY:n jäsenet eli viime- tai tänävuonna vuosimaksun maksaneet henkilöt. Yhdistyksen sääntöjen mukaan kokouksessa kaikilla 15 vuotta täyttäneillä jäsenillä on äänioikeus. Luonnollisesti mielipiteitä saa esittää myös tätä nuoremmat henkilöt.
Kokouksessa käsitellään budjetin ja hallitusten jäsenten valinnan lisäksi esityslistalta löytyvät asiat. Tähän ketjuun jokainen jäsen voi ehdottaa käsiteltäviä asioita, asiat lisätään esityslistalle ja käydään läpi kokouksessa. Olisi erittäin suotavaa, että jos jotakin ehdotat niin tulet myös kokoukseen paikalle asiasta keskustelemaan.
Jäsenhakemuksissa ilmoitettuihin sähköpostiosoitteisiin tullaan lähettämään vielä virallinen kokouskutsu asiasta, sisältäen saman tiedon mitä tässä.
Esityslista:
1 Kokouksen avaus
2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3 Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5 Vuoden 2017 toimintakertomus
6 Vuoden 2017 tilinpäätös ja toiminnantarkastajien lausunto
7 Vastuunvapauteksen myöntäminen hallituksille 2017
8 Palkkioiden tarkastaminen kaudelle 2018
9 Hallituksen valinta kaudelle 2018
10 Toiminnantarkastajan ja varahenkilön valinta
11 Toimintaehdotukset 2018
- Uudet pelialueet
- Junioritoiminta
- Aikuistoiminta
12 Hankinnat vuodelle 2018
- Pelialuille tarvittavat investoinnit
- Savuheitteet ja muu peleissä käytettävä rekvisiitta
13 Muistamiset ja palkitsemiset
14 Muut esille tulevat asiat
15 Kokouksen päättäminen