Vuosi 2017 on alkanut ja tämähän tarkoittaa Pirkanmaasoft ry:n vuosikokousta.
Kokous pidetään pääkirjasto Metson kakkoskerroksessa 11.2.2017 klo 12-15:30. Pyrkikää saapumaan paikalle ajoissa ennen kokouksen alkua, aloitamme tasalta. Perille löydätte seuraamalla tuttuja naamoja.
Vuosikokous on paikka ja hetki vaikuttaa asioihin. Vuosikokous antaa suunnan vuoden 2017 toiminnalle, joten tärkeästä asiasta on kyse. Vuosikokoukseen voivat osallistua ainoastaan Pirkanmaasoft RY:n jäsenet eli viime- tai tänävuonna vuosimaksun maksaneet henkilöt. Yhdistyksen sääntöjen mukaan kokouksessa kaikilla 15 vuotta täyttäneillä jäsenillä on äänioikeus. Luonnollisesti mielipiteitä saa esittää myös tätä nuoremmat henkilöt.
Kokouksessa käsitellään budjetin ja hallitusten jäsenten valinnan lisäksi esityslistalta löytyvät asiat. Tähän ketjuun jokainen jäsen voi ehdottaa käsiteltäviä asioita, asiat lisätään esityslistalle ja käydään läpi kokouksessa. Olisi erittäin suotavaa, että jos jotakin ehdotat niin tulet myös kokoukseen paikalle asiasta keskustelemaan.
Jäsenhakemuksissa ilmoitettuihin sähköpostiosoitteisiin tullaan lähettämään vielä virallinen kokouskutsu asiasta, sisältäen saman tiedon mitä tässä.
Esityslista:
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Vuoden 2016 toimintakertomus
6. Vuoden 2016 tilinpäätös ja toiminnantarkastajien lausunto
7. Vastuunvapauteksen myöntäminen hallituksille 2016
8. Palkkioiden tarkastaminen kaudelle 2018
9. Hallituksen valinta kaudelle 2017
10. Toiminnantarkastajan ja varahenkilön valinta
11. Muutokset yhdistyksen sääntöihin (
http://pirkanmaasoft.info/Kaavakkeet/saannot.pdf):
- Kohta 6. Liittymis- ja jäsenmaksu: "Jäseniltä perittävä liittymismaksu on aina kaksi kertaa jäsenmaksun suuruinen. Vuotuisen jäsenmaksun suuruden päättää vuosikokous." Korjattava vastaamaan tulevan kauden toimintamallia. Esim: Jäseniltä peritään vuotuinen jäsenmaksu. Jäsenmaksun suuruuden päättää vuosikokous
- Kohta 7. Hallitus. Nykyisin säännöt määrittää kokouksen valitsevan vain Puheenjohtaja suoraan virkaan. Muut toimet hallitus valitsee itsenäisesti valituista hallituksen jäsenistä. Kirjataan uudestaan vastaamaan käytäntöjä: Valita henkilöt suoraan virkoihin
- Kohta 9. Tilikausi ja tilintarkastus: Vaihdettava termi Tilintarkastaja -> Toiminnantarkastaja
- Kohta 10. Yhdistyksen kokoukset: "Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni." Jäsenen täytyy olla 15 vuotta täyttänyt, jotta on äänioikeutettu. Pykälä tulee suoraan laista. -> Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella 15 vuotta täyttäneellä jäsenellä yksi ääni.
- Kohta 11. Vuosikokous "valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat". Tilintarkastaja -> toiminnantarkastaja
12 Toimintaehdotukset 2017
- Uudet pelialueet
- Yhteistyökuviot (yritykset ja yhdistykset)
- Näkyvyys / Markkinointi
- Aikuisten pelaajien lisääminen ja toiminnan kehitys
- Pirkanmaasoft ry:n tapahtumat ja tapahtumien järjestäminen
13 Hankinnat vuodelle 2017
- Pelialuille tarvittavat investoinnit
- Savuheitteet ja muu peleissä käytettävä rekvisiitta
- Tapahtumat
14 Muistamiset ja palkitsemiset
15 Muut esille tulevat asiat
16 Kokouksen päättäminen
Vuosikokouksen pöytäkirja on nyt luettavissa
täältä.