Kirjoittaja Aihe: Tomin Signaturepaja  (Luettu 7462 kertaa)

Tombad

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 33
Tomin Signaturepaja
« : 29 Toukokuu, 2015, 16:59:28 »



Aivan aluksi haluan kertoa vähän itsestäni ja taustastani.

Nimeni on Tomi, olen -93 syntynyt nuori aikuinen Tampereelta. Opiskelen tällä hetkellä Tietojenkäsittelyä Tampereen ammattikorkeakoulussa.
Harrastuksiini kuuluu videopelit (lähinnä tietokoneella), graafinen suunnittelu ja tuottaminen, sekä piirtäminen, kitaran soittaminen,
liikunta monissa muodoissa (tällä hetkellä eniten frisbeegolf) ja tietenkin nyt uusimpana tulokkaana airsoft.

Jo pienestä pitäen olen tykännyt piirrellä ihan kynällä paperille, mutta iän lisääntyessä ja teknologian kehittyessä piirtämiseni on siirtynyt tietokoneelle.
Tietokoneen sallimana pelkkä alusta asti itse piirtäminen on muuttunut myös valmiiden kuvien käsittelyyn ja muokkaamiseen ja tämän takia
kirjoittelen tätä tekstiä teille tähän kivaan palstaani. Pitemmittä puheitta itse aiheeseen:




Mutta mistä tässä kaikessa on sitten kyse? Otsikko kertonee jo paljon, mutta mikäli se ei vielä kerro tarpeeksi niin selvennän vähän aikeitani.
Sain tuossa jokunen päivä sitten idean tehdä itselleni kuvasignaturen (sigin), josta sitten mieleeni muistuivat vanhat hyvä ajat menneisyydestä.
Olen siis tehnyt muutamilla eri pelifoorumeilla näitä sigejä ihmisille hyvällä menestyksellä eli erittäin hyvällä ja kiitollisella palautteella.

Sama on tavoitteeni nyt täälläkin, haluan tehdä teille näyttäviä sigejä! Näin saamme lisää elämää ja väriä tänne foorumille.
Lisäksi saamme käyttöä valokuvaajiemme upeille otoksille ja opimme mahdollisesti tuntemaan toisiamme paremmin (kuka on nickin takana).



Noh, mitä minä sitten teiltä haluan, jotta voin teille sigejä tehdä? Ensinnäkin kuvan ja luovan idean sigin suhteen.
Listaan tähän alle vielä selvennykseksi mitä toivon teidän "tilauksien" sisältävän:

(*-merkki edessä tarkoittaa pakollista kohtaa)
- *Omakuva, mielellään airsoft-kamppeissa (kuva linkkinä, helppo tapa saada kuvasta linkki: http://imgur.com/
(kun kuva on uploadattuna imguriin, etsi sieltä "direct link" ja anna se minulle))
- Kuvan tausta (jos ei vielä ole sopivaa omakuvassa)
- Mitä tekstiä ja millä fontilla (fontteja täältä: http://www.dafont.com/)
- *Idea sigin takana (tyyli, teema, värimaailma ym.)
- *Sigin muoto (suorakulmio, pyöristetty suorakulmio, häivytetty reuna ym.)

Luovuus on käytännössä tärkeintä tässä touhussa, eli mieti tarkkaan mitä haluat.
Haluatko tummaa vai kirkasta, hyvää vai pahaa, savua tai tulta, söpöä vai miehekästä.
Vain mielikuvitus on käytännössä rajana! Jotta tämä ei vaikuttaisi liian sekavalta,
lisään vielä tämän postauksen perään toisen postauksen, jossa teen esimerkkitilauksen.



Esimerkkejä ja valmiita teoksiani kerrytän tähän osioon.
(Ainiin! Esimerkkinä toimii tietenkin myös minun nykyinen sigini.)

Esimerkissä käytetty Slingerin upeata otosta, luvatta. :D

Kekki:




Lähtökohtaisesti teen sigit teille aivan ilmaiseksi, mutta näin köyhänä opiskelijana, vapaaehtoiset kaikenkokoiset lahjoitukset
vaivanpalkaksi ovat enemmän kuin tervetulleita! Lahjoitukset auttaisivat minua varusteiden hankinnassa suuresti.
Mahdolliset lahjoitukset voit laittaa suoraan minun tilille (Tomi Aaltonen, FI76 1395 5000 0554 42) tai yllättää minut peleissä käteisellä.
Muistathan mainita forum-nickisi.

Eipä tässä kai enää muuta, kiitokset mielenkiinnosta! Niin ja jos jäi kysyttävää, niin rohkeasti vain kysymystä alle tai YV:nä minulle.

Antakaa mielikuvituksen vallata mielenne ja ei muuta kun tilausta tekemään!

« Viimeksi muokattu: 06 Syyskuu, 2016, 13:04:19 kirjoittanut Taalto »

Tombad

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 33
Vs: Signatureja, signatureja kaikille!
« Vastaus #1 : 29 Toukokuu, 2015, 17:00:22 »
Niin kuin tuolla ylempänä jo lupailin, niin tässä esimerkkitilaus, jossa tilaisin nykyisen sigini:

Lainaus
Kuva: http://i.imgur.com/tHZYdo3.jpg
Tausta: En halua kuvan taustaa, vaan jotain tummaa, mutta ei ihan kokomustaa
Teksti: Tombad, niin että "T" on minun logonani (http://i.imgur.com/matIeIq.png)
Fontti: http://www.dafont.com/gang-wolfik.font
Idea: Minun kuva vasemmalle ja teksti keskelle, muuten saat olla luova
Muoto: Suorakulmio kehyksellä

Haluan sigistäni erottuvan ja modernin näköisen.

Niinkuin näette, tilauksen tekeminen on suhteellisen yksinkertaista ja helppoa, luovuus on se vaikein osuus.

Tässä vielä lopuksi tilauksessa käytettävä pohja, teidän työtä helpottaakseni:

Koodia: [Valitse]
Kuva:
Tausta:
Teksti:
Fontti:
Idea:
Muoto:

Kekki

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 2
Vs: Tomin Signaturepaja
« Vastaus #2 : 05 Elokuu, 2016, 06:59:35 »
Kuva: http://i.imgur.com/8zUYBS2.jpg
Tausta: Kuva oli kapea ja korkea joten sitä ei pohjalle kokonaan saa? Jos häivyttää sen savun sinne taakse niin näyttääkö se että itse kuvassakin on vain muokattua smokea? Saat käyttää tässä mielikuvitustasi !
Teksti: Kekki
Fontti: http://www.dafont.com/capture-it.font?fpp=100&text=Kekki
Idea: Mun kuva vasemmalle ja teksti keskelle, muuten vapaat kädet
Muoto: Suorakulmio ja ei välttämättä tarvi mitään kehystä.

Tombad

  • Käyttäjä
  • Viestejä: 33
Vs: Tomin Signaturepaja
« Vastaus #3 : 06 Elokuu, 2016, 00:31:47 »
Kuva: http://i.imgur.com/8zUYBS2.jpg
Tausta: Kuva oli kapea ja korkea joten sitä ei pohjalle kokonaan saa? Jos häivyttää sen savun sinne taakse niin näyttääkö se että itse kuvassakin on vain muokattua smokea? Saat käyttää tässä mielikuvitustasi !
Teksti: Kekki
Fontti: http://www.dafont.com/capture-it.font?fpp=100&text=Kekki
Idea: Mun kuva vasemmalle ja teksti keskelle, muuten vapaat kädet
Muoto: Suorakulmio ja ei välttämättä tarvi mitään kehystä.
Tämä tulikin jo tehdyksi yksityisviestien välityksellä. :)