PIMS Ry Keskustelufoorumi
RY => Palaute => Aiheen aloitti: uhku - 10 Helmikuu, 2012, 17:32:03
-
Vaikka pelitoiminta onkin näin talvella vähän hiljasempaa, niin laitan ketjun pystyyn jo nyt, kun uusia pelinvetäjiä on useampia. Laittakaa tähän ketjuun siis palautetta uusille ja vanhoille pelinvetäjille. Olis kiva, jos tän asian suhteen useampikin ihminen jaksais olla aktiivinen, sikäli kun peleissä käytte. Palatetta saa antaa niin hyvin kuin hunostikin menneistä asioista, jos mahdollista tai tarpeellista, niin esitä parannusehdotuksia, joilla peleistä saataisiin mieluisampia. Toki palautteen antaminen naamatusten pelinvetäjille jo pelipäivän aikana on edelleen suotavaa, mutta varsinkin, jos ongelmakohta on usein toistuva tai monilla pelinvetäjillä havaittava, niin voi siitä täälläkin mainita.
Esimerkiksi:
Dumle veti tänään tosi hyvät pelit! Pelien välissä tauot ei venynyt ollenkaan ja tempo pysyi yllä kivasti.
------
Mahiksen tänään vetämissä peleissä olis vähän petrattavaa. Pelit alkokin vasta kello 13 ja koko päivä pelattiin vaan alienia, jotain muitakin pelimuotoja vois kokeilla.
-
Lassi-:lle palautetta 19.2. peleistä, kun hänen vetämissä peleissä nyt kävin ekaa kertaa.
Kaikki meni mielestäni hyvin. Briiffissä tarpeeks selkeä ääni ja ohjeistus. Otit hyvin huomioon pelaajien toiveet ja puutuit ongelmakohtiin, kuten lumisiin portaisiin. Pelaajien vähyys ja nyt varsinkin suuri lumen määrä aiheuttaa tiätty omat ongelmansa ja supistaa mahdollisia pelattavia pelimuotoja aika radikaalisti, mutta tähän nyt ei voi pelinvetäjä kauheesti muutosta saada aikaan. Kun eka peli oli aika ylijuoksu, niin oisit voinu vaan raakasti tasotella jakoja vaikka siellä muutama sanokin, että ihan hyvät jaot oli (tää on nyt just tällästä, mitä olis pitäny sillon sanoo ääneen, muttaku en nyt muutakaa parannettavaa keksinny niin mainittin tän).
-
Itse tykkään saada kunnon palautetta ja vihastuttaa kun sellaista ei tule.
Joten, tänään (1.4) peleissä kavereideni kanssa vitsailimme että viimeiset 5v ollaan pelit aloitettu "Talon päistä" -pelillä. Vitsailujen jälkeen vakavoiduin hetkeksi, tämähän on karu totuus ja halusinkin ilmoittaa täällä palautteen muodossa kaikille pelinvetäjille, että jotain muuta vois välillä kokeilla ekaks peliks. Ymmärrän (en oikeesti ymmärrä) kyllä että talvisin pelataan paljon talo -pelejä, ettei hangessa tarvi rämpiä muniaan myöten hangessa, mutta nyt jotain uutta kehiin! :)
Nyt teillä uusilla pelinvetäjillä olis mielestäni hyvä sauma erottua edukseen ja kehittää jotain uutta, mielestäni voitte esim. kerran päivässä vetää diktaattorimaisesti jonkin älyvapaan ennenkokemattoman pelimuodon, vaikka homma kuulostaisi vähän tyhmältä. Henk koht tulen varmasti laittamaan tämän vuoden aikana palautetta kaikkien uusien pelinvetäjien peleistä jahka töiltäni pääsen pelailemaan.
-
Kiitoksia Jarscille tämän päivän peleistä. Se uusi pelimuoto jossa pudonnut pelaaja jäi seisomaan ja se kuka sen tägäsi takaisin peliin niin pudonnut pelaaja siirtyi tämän puolelle oli mahtava. Sitä voisi pelata useimminkin. Pelit luistivat kuitenkin ihan hyvin vaikka tuli vähän hämminkiä ensimmäisessä pilotti pelissä. Kiitos kuitenkin mahtavista peleistä ! :)
-
Ihan hyvät pelit oli suurimmalta osin minunkin mielestäni. Mutta jos parannettavaa halutaan etsiä, niin mielestäni pelien tempo voisi olla hieman nopeampi. Pari kertaa kävi niin, että kun suuri osa porukasta oli jo tippunut pelistä ja valmistautunut uuteen peliin offarilla, pelialueella peli jatkui vielä tarpeettoman kauan, kun kolme jäljellä olevaa pelaajaa etsivät toisiaan pelikentältä. Eli peleillä voisi näin yleisestikin sanottuna lyhyempi aikaraja, niin suurin osa pelipäivästä ei menisi offarilla uuden pelin odottelemiseen. Tämä voisi myös vähentää tahallista modettamista, kun tietäisi että vaikka putoaa, pääsee kuitenkin uuteen peliin nopeasti.
Toinen pahanmielenaiheuttaja oli pilottipelit. Ei siis mitenkään pelinvetäjän syy, ettei homma kulkenut, vaan nyt kritisoin liipaisinyliherkkiä pelaajia. Olin yksi piloteista, ja oli aika lähellä ettei mennyt hermo. Kun olin raunioiden yläparvella, heti peli käy-huudon jälkeen selkääni napsahti tarkkuuskiväärin kuula. En sitten tiedä, että yrittikö joku ampua pistoolia kädestäni, vai ampuiko joku ihan vain kettumaisuuttaan pilotin. Toisessa pelissä taas sain pari kuulaa naamalleni, kun joku koki vempulla osoittelevan pilotin uhkana. Jos nyt olen jotain oikein ymmärtänyt, niin pilotti tulee hoitaa sieltä elävänä pois, eikä ampua sitä, oli sitten oma peli-ilo kyseessä tai ei. Lisäksi muutkin pilottikaverini ammuttiin heti, kun heistä näkyi jalka tai muu heiluva uloke. Että mielestäni ketään/mitään ei tulisi ampua, ennen kuin kohteen joukkueesta on saatu selvä tieto.
Tästä päästäänkin kolmanteen asiaan, eli hihanauhojen oikeaoppinen käyttö. Pieni 5cm x 5cm läpyskä hihan velcrossa ei ole millään lailla riittävä joukkueensa ilmaisemiseen. Takaa katsottuna sitä ei voi huomata millään. Muutenkin hihanauhat voisi laittaa vähän selkeämmin ja varmemmin esille, sillä yhdessä pelissä kiikaroimme yhtä herrasmiestä parin minuutin ajan, kunnes loputa hihan alta pilkotti vastustajajoukkueen hihanauha. Että laittakaa ne hihanauhanne kunnolla näkyville.
Ei muuta sitten.
-
Kuten luvattu, seuraavana palautetta Ukalle (15.4 peleistä)! Koitan kirjotella nämä siihen malliin mikäli mahdollista, että muutkin pelinvetäjät voisivat ottaa opikseen jotain.
Briiffi, pidin vähän fiaskona. Ääntä olis voinut olla hieman enemmän, sekä melko monen säännön kertomatta jättäminen/unohtaminen oli mielestäni käsittämätöntä siihen nähden että mielestäni jotain muistilappua pidit kädessäsikin? Tästä jäi vähän skeptinen olo ekaan peliin ja aattelin masentuneena että taasko alotetaan päivä perinteisesti "Talon päistä" -pelillä.
Eka peli, alueen päistä mutta pelikenttä poikittain käytössä. Skeptisestä asenteestani huolimatta eka peli oli mielestäni hauska veto, ehkä ei oikeesti kovin toimiva peli varsinkaan näin talvella ja varsinkaan rannan suunnalta hyökkäävien puolesta. Eniveis, mitä muut sanookaan, ihan hauska pelimuoto. Paranee varmaankin kun saadaan vähän uutta suojaa ja muuta kivaa alueelle.
Mielestäni loppua kohti päivä parani peli peliltä. Varsin mainio pelinvetäjä Ukastakin varmasti saadaan kun varmuutta hommaan tulee. Kannattaa vaikka kotona kirjottaa joku "käsikirjotus" päivästä ja peleistä, niin jää sellanen empiminen ja lässytys vähemmälle (mallia: Noh, voishan tässä vaikka niinku ollakkin respat. Ehkä 2? Joo 2 joo). Tämä luo meikäläiseen ainakin sellasen jämäkän kuvan pelinvetäjästä.
-
Möh, tylsiä ootte. Vai väitettäkö että vedin moitteettomat pelit? Epäilen, rakentavaa kritiikkiä ja muita sellasia vois muutkin kun halituslaiset tänne tunkee enempikin.
-
Annan palautetta yleensä facetöface, jos tulee jotain sanomisen arvosta, toivon myös muilta samaa taikka sitten kirjottelette tänne, niin on kaikille paremmat pelit :)
-
Noh vaikken ookkaan muu kuin hallituslainen, niin annan silti palautetta taas. Pelien tahti päivän mittaan oli omaan makuun turhan hidas ja kierrokset pitkiä, mistä pari kertaa ääneen mainitsinkin. Varsinkin pelimuodoissa, jossa toisella osapuolella ei ollut ollenkaan respaa, venyivät kierrokset turhan pitkiksi ja offarilla oleskellessa kului aikaa jokseenkin paljon päivän mittaa. Tähän nyt tietty auttais se, ettei tipu aina ensimmäisenä..:D Muuten päivä sujui mielestäni mallikkaasti niin briiffin, kuin pelimuotojen vaihtelevuudenkin osalta. Varsinkin peleistä, joissa talossa saa käyttää vain semiä, tykkään itse kovasti.
Kannattaa vaikka kotona kirjottaa joku "käsikirjotus" päivästä ja peleistä, niin jää sellanen empiminen ja lässytys vähemmälle (mallia: Noh, voishan tässä vaikka niinku ollakkin respat. Ehkä 2? Joo 2 joo). Tämä luo meikäläiseen ainakin sellasen jämäkän kuvan pelinvetäjästä.
Tätä neuvoa kannattaisi mielestäni alkaa ihan noudattaa. Ainakin niin, että miettii etukäteen seuraavan pelin valmiiksi, eikä valitse seuraavaa pelimuotoa huutoäänestyksellä siinävaiheessa, kun pelaajat ovat riveissä luvut otettuna. Ainakin minusta tuntuu kovasti hölmöltä ottaa molempien värien luvut ennen taloalienia, jossa punaisten ja keltaisten määrällä ei ole mitään merkitystä.
Tähän ketjuun ois ihan oikeasti kiva saada tosiaan muidenkin ihmisten mielipiteitä, vai kertovatko kaikki oman mielipiteensä pelinvetäjille jo sunnuntaisin? Palautteella pystyy pelien laatuun vaikuttamaan ja varsinkin, kun palautteen antajia ei juuri ole, voi omalla mielipiteellä saada paljonkin pelipäiviä muutettua oman makunsa mukaiseksi.
-
Niin siis mulle saa tulla ihan kuka tahansa kertomaan palautteen, risut ja ruusut. En pahastu lainkaan, jos tullaan neuvomaan yms. joten hihasta nykimään tai näppäimistö vaan sauhuaan.
-
annan yleisen palautteen kille pelinvetäjille, koska jokaisella on mielestäni ollut seuraavan asian kanssa ongelmia: erätaukojen ja itse pelikierrosten pituus.
Sen vähän mitä olen ennättänyt tänä vuonna pelaamassa käydä niin olen huomannut että useimmat ellei kaikki pelimuodot on venynyt suhteettoman pitkiksi. Tämän lisäksi sitten se tauko tämän jälkeen on myöskin tarpeettoman pitkä.
Sinänsä vika ei tavallaan ole vetäjän jos porukka ei ole valmis seuraavaan peliin, vaan mölisee kun ei ole lippaat ladattu. Oikeasti, ne lippaat ehtii lataamaan just tasan siinä 5minuutissa kun sen vaan tekee. Sen jälkeen jää ainakin itselle aikaa puhua kavereiden kanssa ja jopa syödä ja juoda.
Tähän ongelmaan tarjoan jopa ratkaisuakin. Pelivetäjä, huolehdi että kun huudat tai kuulet pelin olevan ohi niin katsot koska sieltä kentältä se viimeinen löntystää offarille. Samalla hetkellä huudat kaikille seuraavan pelin alkavan vaikka 10min kuluttua JA PIDÄT TÄSTÄ AIKAMÄÄREESTÄ KIINNI! Ne jotka ei valmistaudu, huomaavat nopeasti ettei heitä odoteta ja jää pelikierros välistä. Vinkujat, jotka haluavat syödä, voivat jättää myös yhden pelin välistä. Se ruokatauko on just tasan saman mittanen kuin se seuraava peli jolloin haluavat voi pelata eikä odottaa kun joku Eemeli vetää eväitä.
Sitten itse pelikierrosten pituus. Kun pelinvetäjä lähtee mukaan peliin, katso paljonko kello on kun aloitatte! Jos tiput kesken pelin, voit jäädä varsin hyvin kentälle tarkkailemaan pelin etenemistä ja nopeuttaa tarvittaessa sitä huutelemalla paljonko aikaa on jäljellä. Vielä kun tiedät kauanko peliä on pelattu, tiedät myös kauanko ensimmäiset tippuneet on joutunut offarilla jo istumaan. Jos pelinvetäjä lähtee suoraan offarille, ei hänellä ole aavistustakaan mitä kentällä tapahtuu ja siten kierrosten pituus useimmiten juuri venyykin. Jos taasen pelinvetäjä pysyy pelissä mukana pitempään, on hänen vilkuiltava kelloa välillä jottei peli venähdä pitkäksi kun on niin toiminnassa mukana.
Näillä mietteillä jatkoon. Pitäkää lippu korkeella.
-
Jaahas, palautetta pelinvetäjille päivästä (29.4)
En tiedä oliko pelinvetäjälle kerrottu vasta aamulla hänen saapuessaan paikalle että hänen vuoro vai oliko valmistautuminen huonoa. Tämän päivän vetäjä varmasti tietää itse kuinka asia on ja osaa jatkossa valmistautua paremmin. Aika tuore pelinvetäjä ja taisi hieman jännittääkkin yleisölle puhuminen/esiintyminen ja tämä näkyi koko päivän, inhimillinen heikkous enkä aio puuttua siihen enempää, koska itse jännitän myös tuollaisia tilanteita. Muutama pointti jatkoa ajatellen:
-ÄÄNTÄ! ÄÄNTÄ! Ulkona ette koskaan voi puhua liian kovaa, tänään äänenkäyttö oli kylmästi surkeaa.
-Kirjottakaa päivästä käsikirjoitus, briiffin voitte kirjottaa kotona sanatarkasti paperille ja lukea siitä jos muuten ei onnistu, niin itsekkin tekisin. Te pelinvetäjät annatte itsestänne todella huonon kuvan jos kyselette jatkuvasti yleisöltä että "Oliko siinä kaikki??" Tämä on ihan okei kysyä briiffin loppuun, muutoin vähän mautonta.
Nyt kun pelinvetäjille annetaan pieni nimelliskorvaus pelien pyörittämisistä, olisi suotavaa että vetäjät käyttäisivät hieman omaa aikaansa ja valmistaisivat itselleen tuollaisen käsikirjoituksen ja valmistautuisivat muutenkin päiväänsä paremmin. Vaikka korvaus onkin pieni, mielestäni se pitää ansaita! Eli jatkossa jos pelinvedossa näkyy että sitä tekee täysin siihen kelpaamaton henkilö tai henkilö koittaa vain kattaa bensa kulunsa Deconille, voipi olla asiallista peruuttaa tämä korvaus. Virheitä tekee kaikki, mutta jos niistä ei pysty ottamaan opikseen niin asiaan on puututtava.
ps. Pahoittelut vähän negatiivisesta postista, päivässä oli paljon hyvääkin mutta koin että nämä oli sanottava.
-
Päivän peleistä oon aika samoilla linjoilla Anssin kanssa. Tosin ei vissiinkään juuri ollut aikaa valmistautua vetovuoroon, ilmoittautuneen pelinvetäjän sairastumisen vuoksi. Ihan OK paikko kumminkin ja ensi kerralla varmasti jo paljon paremmin. Parannettavaa tuntui tänään olevan myös paljon pelaajien toiminnassa. Jostain syystä pelaajat eivät millään löytäneet tietään ulos riveihin, kun sitä pyydettiin, vaan lähes jokaisen pelin alussa porukkaa valui tiputellen ulos, kun muut jo odottivat. Tätäkin saisi äänenkäytöllä ehkä hieman parannettua, mutta tänään pelaajat tuntuivat jotenkin ylilaiskoilta tämän asian suhteen.
Vaikka edellisessä postissa valittelinkin turhan pitkiä kierroksia, niin tämä ei tarkoita sitä, että kukatahansa pelaaja alkaa omin päin huutelemaan peliä ohi, kun se itsestä tuntuu sopivalta. Peli jossa näin tapahtui kesti 14 minuuttia ja tässä kohtaa pelissä oli suurin osa pelaajista vielä mukana ja hyökkääjät vasta juuri päässeet kunnolla iholle. Muutaman minuutin päästä peli todennäköisesti olisi ollut jo kokonaan ohi ja itseäni tälläinen toiminta jäi aika rankasti sapettamaan. Kyseinen pelin ohi huutaja varmaan tietää mitä tarkoitan ja osaa ehkä ensikerralla sitten ilmoittautua pelinvetäjäksi koko pelipäivälle.
-
Kaiken tuon negatiivisen palautteen takia sepitän tänne pienen puolustus puheen. Alunperinhän vetovuoro oli minulla, valitettavasti talkooiltana minulle oli noussut kuume. Omaksi onnekseni sain kyseisen henkilön vetämään sunnuntai pelit puolestani vaikkakin hän liittyi toimikuntaan samana päivänä hänellä oli vain se yö aikaa valmistautua ensimmäisiin ikinä vetämiinsä kokopäivän sunnuntai peleihin. Vaikka en paikalle päässytkään kun sunnnuntai aamuna kuumeeni oli noussu 39'c paikkeille. Olen tyytyväinen että hän sentään kykeni vetämään pelit teille kokopäiväksi. Lopuksi viellä se tieto että pelinvetäjällänne ei ollu mahdollisuus saada briiiffilappua siksipäiväksi kun ei remun sääntölappukaan ollut paikalla. Näin itse olen asian ymmärtänyt.
Eli osaksi Hänen haukkunsa kuuluvat myös minulle, itse en kuumeen noususta päättänyt mutta minun takiani hänellä ei ollut aikaa valmistautua. Toki vapaa ehtoisesti hän pelinne veti.
-
"Kaikki negatiivinen palaute" ja "hakut" on mun mielestä huonoja termejä. Varsinkaan haukuista tässä ei ole kyse. Mielestäni on parempi kertoa ongelmakohdat heti ja kertoa miten asita voisi tehdä paremmin ja tästä koko ketjussa on kyse.
-
Toki, ei palautteesta ole mitään hyötyä jos sitä ei saa ilmaista. Mutta Kirjoittelinpahan tuon oman puolustuspuheeni tuohon nyt kannustuksena ja että muillekkin selviää paljonko hänellä oli aiakaa valmistautua. =)
-
Uhku tämän jo sanoikin mutta koen asiakseni mainita kanssa että ketään ei tässä ketjussa haukuta. Täällä Suomessa ihmisillä on tapana mieltää tuo kaikkien haluama "rakentava palaute" negatiiviseksi ja kun sitä annetaan niin sit vedetään se Jalostajan Hernekeiton esituote sinne kuuluisaan nenään. Hyvät asiat on tärkeä mainita, mutta niistä ei opi mitään. Negatiiviset asiat on vielä tärkeämpi nostaa esille että kehitystä syntyisi, koska nämä on niitä asioita missä on opittavaa/parannettavaa.
Lassilla oli ihan asiallinen veto tulla "puolustamaan" pelinvetäjää, mutta mieluiten ko. pelinvetäjä voisi itse kertoa kuinka asiat meni. Tällöin voidaan myös varmistua siitä että jokainen pelinvetäjä lukee palautteensa täältä ja toivon mukaan sisäistää sen (tai edes osan siitä :) ). Olisi myös suotavaa että joku muukin kuin me "johtoportaan pölhöt" kävis kirjoittelemassa tänne mielipiteitään.
-
Itse tulen jatkossa kirjotteleen, myös palautetta palautteseen, eli jos jatkossa saan palautetta, niin tulen kirjoittamaan "perustelut", "ideani" ja muut mieleen tulevat. Edelleen toivoin mahdollisimman paljon kaikilta jonkinlaista palautetta, kun en voi vielä edes loistava pelinvetäjä olla ja paras keino kehittää itseään pelinvetäjänä on kuunnella muiden palautetta :)
-
Kommentit päivän (6.5) epistolasta.
Briiffi. Homma lähti asiallisesti käyntiin, ääntä oli mukavasti (toki vieläkin sitä olis maailmaan mahtunut). Sitten alkoi tapahtua mitä ihmeellisempiä asioita... Päivä meni muuten mukavasti joten ainoa moitittava liittyy tuohon briiffiin, siitä enemmän alapuolella.
Pelinvetäjä kehui ennen briiffiä kuinka hänellä on hieno 7 sivuinen lappu briiffiä varten, mutta eipä paperia käsissä näkynyt paitsi siinä vaiheessa kun piti miettiä jälleen "Sanoinko jo kaiken?". Briiffin aikana näkyi myös tänään erityisen paljon näitä "omasta mielestään hauskoja" näsäviisastelijoita, pienen vitsailun toki ymmärrän mutta tänään biiffin aikana näitä moottoriturpia oli kourallinen. Osittain tuon suunsoittamisen takia briiffi venyi ja kesti about 30min. Toisena ja pääsyynä oli pelinvetäjän tapa pukea säännöt "hauskoiksi" jolloin homma alkoi venyä.
Hauska juttu siellä täällä on ihan OK, mutta turhat "Multiplayer" -läpät ym. voi jättää pois. Eniveis, paras esitys näistä uusista pelinvetäjistä joita olen kerennyt näkemään toiminnassa.
-
Pelinvetäjä kehui ennen briiffiä kuinka hänellä on hieno 7 sivuinen lappu briiffiä varten, mutta eipä paperia käsissä näkynyt
Noh, mielipiteensä kullakin. Oli se lappunivaska mulla kokoajan kourassa tai taskussa kun jotain minkä ulkoa muistin niin puhuin briiffissä. ^^
-
Noh, mielipiteensä kullakin. Oli se lappunivaska mulla kokoajan kourassa tai taskussa kun jotain minkä ulkoa muistin niin puhuin briiffissä. ^^
Noh, tuon mainostamani muistilapun/käsikirjoituksen idea on juuri että siitä voi lukea briiffin suoraan jottei tule tätä "muistamisen" tarvetta. Mutta eniveis, kelpo pelinvetäjä, kivat pelit oli. Jos muistilappua keskustelua haluamme jatkaa, tehkäämme se YV:llä ettei lähde ketju väärille raiteille.
Pitääkin mainita kaikille pelinvetäjille että hieno homma, kun päivän ensimmäinen peli ei ole ollut talonpäistä! Jotkut on siis ainakin lukeneet näitä palautteita mitä tänne lätistään.
-
Tässäkin asiassa kannattaa muistaa ne koulussakin opetetut esiintymistaidon perusteet. Lapusta suoraan lukemista on oikeesti melkosen ikävä kuunnella ja varmasti tällä tavalla tulee enemmänkin unohtumisia, sillä 7 sivua ja fontti 8 on melko hankala seurata missä mennään. Ranskalaisilla viivoilla ydinkohdat paperille, lukee pariin kertaan ääneen kotona ja varmasti homma toimii huomattavasti paremmin kuin kasalla paperia tai lonkalta vedettynä.
-
Herätellääs tääkin aihe taas tällevuodelle. Antakaa varsinkin uusille pelinvetäjille palautetta, kun niitä putkahtelee!
Palautetta K4melille 27.1. peleistä:
Sopivan nopee tempo päällä koko päivän, eikä tarvinnut erien välissä odotella tarpeettoman pitkään. Tiätty pelaajamassan pienuus helpotti tässä kohtaa asiaa varmasti verrattuna kesän 100+ pelaajaan. Homma toimi hyvin näinkin, ettei pelinvetäjä pelannut pelipäivän aikana ollenkaan. En kuitenkaan tarkoita, että tähän tarvitsisi muiden pelinvetäjien ryhtyä.
-
Palautetta Nöpölle tämän ensimmäisistä peleistä rakentavassa muodossa:
Briiffi alkoi ihan hyvin, mutta puhetta voisi vähän hidastaa, ja volyymiä nostaa. Ei oikein kuulunut sinne viiden metrin päähän, vaikka välillä yrittikin kuunnella. Ja jos puheesta kuuli jotain, meni ohi niin nopeasti ettei sitä juuri ymmärtänyt. Ensimmäinen peli alkoi oman kellon mukaan vasta lähelle puoli yhtä, ja pelit muutenkin menivät vähän lepsussa tahdissa. Pelit itsessään kävivät välillä turhan pitkiksi. Etenkin alienit ja taloon hyökkäykset venähtivät hyökkääjien jäädessä jumiin. Tiimejä olisi siis voinut tasoittaa hieman rankemmalla kädellä, etenkin jos kyseessä on peli, jossa toinen osapuoli hyökkää ja toinen puolustaa. Pelejä olisi voinut myös etukäteen miettiä, sillä seuraavaa peliä mietittiin ulkona seisoen valitettavan kauan. Pommipelit olivat kuitenkin aika hauskoja. Joissain peleissä olisi voinut sääntöjä ja rajoja tarkentaa ja käydä läpi, sillä eräässä raunion puolustuksessa puolustava taistelupari keksi juosta rantaan rajojen ulkopuolelle. Pelipäivä tuntui loppuvan aika aikaisin, mutta tuskin porukan kotiinlähdöstä voi pelinvetäjää syyttää.
-
Tuli tässä tänään käytyä pitkästä aikaan Pirkanmaasoftin peleissä Deconilla ja ilmeni tarvetta antaa rakentavaa palautetta.
Ensimmäisenä siis pelirajojen selittämisestä. Lähinnä kyse siis raunioiden puolustuksesta, jossa sanottiin teiden olevan rajana puolustajille. Uutena pelaajana oli vähän vaikea todeta missä takaraja meni, kun tämä "tie" nyt ei ollut aivan selkeästi havaittavissa. Varsinkin kun puolustus asemiin tuli kierrettyä raunion oikealta puolelta vallia pitkin ojaan ja sieltä kielletylle hiekkakasalle. Onneksi kukaan ei kuitenkaan repinyt pelihousujaan asian suhteen. Vastaus asialle: takaraja raunion takaseinän tasalle?
Toiseksi haluaisin mainita pelinvetäjän vähän turhankin rajusta raivokohtauksesta. Tämä sattui kun talonpuolustuksessa ylimäisen kerroksen (raunion puoleisen päädyn) rappukäytävä oli tukittu edellisen pelin jäljiltä vanerin palasella. Tilanteessa ruvettiin heti raivoamaan kaikille huoneessa oleville ja todettiin heidän eliminoituneen. Syyllisen etsiminen tuntui myös olevan erityisen tärkeää. Seuraavan pelin briiffissä syyllinen sitten löytyikin ja hän sai ilmeisesti 3 erää pelikieltoa.
Sama tilanne oli muutenkin vähän outo, sillä pelinvetäjä joka siis oli kaverinsa kanssa hyökkääjä, ilmestyi yhtäkkiä edellä mainitun vanerin alta yläkertaan. Tässä vaiheessa kukaan huoneessa oleva ei ollut vielä kuullut pelin edes alkaneen. Muutenkin oli usein tilanteita, jossa pelihuudot eivät kuuluneet kunnolla. Eli pelihuutojen toistamisen ja äänen käytön tärkeyttä voisi ehkä enemmän korostaa.
Viimeisimpänä asiana erään pelin briiffin aikana sattuneesta kranaatinheittimen laukeamisesta maahan. Kolmen pelikerran välitön pelikielto oli mielestäni oikea tuomio, vaikka laukeaminen johtuikin safella olevaan heittimeen laitetusta kranaatista. Kranaattia niin kuin lipastakaan ei saisi laittaa aseeseen ennen peliä (lisämaininta alkubriiffiin?). Ihmetytti silti, että kaikilla ei ollut suojalaseja päässä, vaikka oltiin pelialueen rajalla. Myös samassa briiffissä (ilmeisesti pelinvetäjän kaverin) aseen laukeamisen huomauttamatta jättäminen ihmetytti. Ase oli kuitenkin yläkenoon, mutta lipasta ei ollut.
-
Hyvä, että palautetta tulee, tästä voidaan parantaa. Mukavaa myös, että palaute oli kirjoitettu asiallisesti, harvemmalta tuntuu onnistuvan, jos jotain on jäänyt hampaan koloon. Itse en ollut tapahtumapaikalla, joten kommentoin asiaa kirjoituksesi pohjalta, enkä ota kantaa sellaisiin tapahtumiin, joissa läsnäolo olisi kommetoinnin kannalta välttämätöntä.
Pelirajat ja erikoisemmat pelimuodot on luultavasti aina vähän hankalia ensimmäistä kertaa pelatessa. Tässä ei kuitenkaan mielestäni ole ongelmaa sikäli, kun esim nuo pelirajat oppii muutaman kerran pelaamalla.
Huutojen toistaminen on aina vähän ongelmallista, mutta kyllä siitä jokaisessa briiffissä mainitaan ja joskus näitä oikein harjoitellaan. RYllä on myös pillejä, joita on jaettu pelinvetäjille ja aletaan tarvittaessa käyttämään näitä deconillakin, jos huutojen kuulumattomuus muodostuu suuremmaksi ongelmaksi.
Lippaista ja kranaateista mainitaan myöskin briiffissä ja tätä painotetaan erityisen voimakkaasti. Jos nyt ymmärsin oikein, niin henkilöllä jonka vehje laukesi (hehe) oli lipas (kranaatti) aseessa ja hän sai bannia ja toisen henkilön pysyssä ei lipas ollut kiinni vahinkolaukauksen aikana, eikä hän tästä saanut bannia? Jos asia oli näin, niin on toimittu aivan oikein. Lipas kiinni aseessa on vaarallinen teko, toisin kuin lippaattoman aseen laukeaminen, jossa tyhjälaukaus on oikein suoritettu (vaikkei tämäkään toivottavaa ole).
-
Totta että pelirajat tulevat tutuksi yhden tai kahden pelikerra jälkeen. Itse ainakin osaan ne tämän kerran jälkeen =P Mitä huutoihin tulee, niin asiaan saattoi tietenkin vaikuttaa myös suuri nuorten pelaajien määrä.
Lippaista tosiaan mainittiin alkubriiffissä (huolestuttavaa olisi jos ei olisi mainittu), mutta kranaateista ei mainittu. Kranaatin verrattavuus lippaaseen luulisi silti olevan melkein jokaiselle aika selvä asia, mutta mainitsinpa asiasta silti. Ja tosiaan bannien osalta asia meni juurikin noin.
En tiedä olisiki mahdoton tehtävä (lähinnä nuorempien osalta) saada turvallisuuskäyttäytymiseen vielä lisäystä, että aseiden piippujen tulisi offarialueella olla aina alakenoon.
-
Voi mennä miltein mahdottomuuksiin sellaisten vaatiminen nuoremmalta sakilta. Tässä on omalla kohdalla tullut pelejä vetäessä muutama Asennevamma tapaus vastaan jossa pelaaja on vaan sitä mieltä että mitä se ny haittaa jos vähä tekee sääntöjä vastaan ja jos siitä menee sanoon niin vastaus on "Niin sitten, kerta mitää haittaa" ja parhaimmillaan kunnon suun soittoa.
Yrittää voidaan asiaa toitottaa toki.
-
Moiset asennevammat on onneksi jokseenkin helppo karsia poistamalla kyseinen henkilö alueelta ja toivottamalla tervetulleeksi seuraavan kerran sitten, kun osaa ottaa muidenkin turvallisuuden huomioon.
Lipas irti ja tyhjälaukaus suoritettunahan pitäisi olla täysin riittävä turvatoimi, mutta se tosiaan edellyttää sitä, että kaikki ovat näin tehneet. Muutenkin offarilla pyssyn turhaa ja ylimääräistä räpellystä tulisi välttää.
-
Palautetta Aapolle sunnuntain peleistä;
Briiffi sujui hyvin ensikertalaiseksi, tärkeitä asioita painotettiin, mutta hoitui silti nopeasti. Pelit pysyivät ripeinä, välillä tosin vähän liiankin, mutta toisaalta omasta mielestä mielummin niin.
Pelimuodot olivat monipuolisia. Koko pelialue saatiin ensimmäistä kertaa käyttöön, tosin nythän kelit vasta peräkylän käytön sallivat. Pelit kestivät myös tarpeeksi myöhään.
Miinuksia siitä että pelinvetäjän autobalance ei oikein toiminut. Lähes jokaisessa pelissä joukkueet olivat "laadultaan" epätasaiset, kun niitä yritettiin tasata niin se käänsi tilanteen heikomman joukkueen eduksi, kun kokeneemmat pelaajat siirrettiin tähän ns. "huonompaan" joukkueeseen.
-
Samoilla puitteilla kun edeltävä. Ensikertalaisen peleikse törkeän hyvät. Ainoa mainittava joka omaan päähän osuu nyt kyseisellä hetkellä on tuo jakojen tasapuolisuuden muokkaaminen. Jakoja tasattiin mutta liikaa, voittopaino siirtyi joukkueesta toiselle. Muuten pidin peleistä ja itsellä oli hyvä päivä.
-
Ei se siitä oo kii, opetelkaa leikkii kunnolla :---DDD
-
Pirilä veti sunnuntain pelit :D
-
Pirilä veti sunnuntain pelit :D
Olipa siinä palautetta kerrakseen, joka ei sanonut yhtään mitään. Tuliko kertaakaan mieleen että "onko tämä nyt aivan tarpeellinen lähettää foorumille"?
Oliko Pirilän vetämät pelit hyvät vai huonot, minkä takia, parannusehdotuksia, kehuja, omia ideoita... jnejne. Noilla ajatuksilla uusi yritys, Flankker!
-
Pirilä vetää pelejä ihan hyvin, sopivan rauhallinen tyyli, ei turhaa sähläilyä eikä asemaan sopimatonta kommentointia.
isto
-
Eiliselle pelinvetäjälle, palautetta. Pelit
Meni hyvin vedetty hyvin, mutta muistetaan kuitenkin itsekkin noudattaa sääntöjä jotka on laadittu! Hoppia tai kuulien laadun tarkistamista EI suoriteta remun auton takana, ei vaikka kuinka hoppiyksikkö "ei olisi varma sen seksuaalisesta suuntautumisestaan".
Myöskin ei huudella turhia, jos porukka on rivissä se ei vielä tarkoita että peli on käynnissä! Täten Esimerkiksi myöhäsmmät hop up paikalla ampuvat voivat vielä muutaman laukauksen tehdä.
Järki käteen pojat, hauskaa sinne tullaan pitää.
-
Myönnän kyllä että reiman autolla ammuskelu oli huolimatonta ja niin ei kuuluisi tehdä. Siitä hopin säädöstä sanoin mieleatäni ihan asiallisesti, mutta olisihan senkin voinut jättää sanomatta.
Kiitoksia kuitenkin palutteesta, kommenttia omista peleistä on aina kiva saada!
-
Hyvä perusvarma setti oli eilen, pelit toimi ryhmäkokoon nähden.
Eilen oli pikkasen normaalia enemmän lippaita kiinni offarilla sekä muutama tapaus ilman suojalaseja pelin aikana; yksi offarilla, yksi kuulemma hetkellisesti pelialueella(!) ja yksi tapaus offarilla missä silmälasit toimitti kuulemma suojalasien virkaa. Ei näin.
Yhdistelmänä tämä on erittäin huono. Lippaiden kanssa homma tuntuu toimivan ja porukka oppivan, topakka huomautus ja komennus käydä ampumassa tähdätty laukaus vähän matkan päässä toimii ojennuksena.
Silmäsuoja-asiaan ehdottaisin selkeästi kovempaa puuttumista, lievästä offarihölmöilystä seuraavaksi peliksi jäähylle, vakavammasta huolimattomuudesta suoraan kotiin ja tarvittaessa yhden kokonaisen pelikerran banni.
Pistokrono oli taas hyvä, saatiin ylitehokkaita aseita pois kentältä. Jos kronotusta haluaa kehittää, niin kerätään ennen testiä testaajille käyttöön muutamaa yleisintä lipasta (tyyliin M4, MP5 ja gekko) sisältäen .20-kuulia. Tämä poistaisi "väärin muistamiset" että mitä kuulia siellä lippaassa olikaan...
Tuohon hopin säätöön pelin aikana, vaikka se onkin hieman inhottavaa aseitaan korjaaville, niin ihan asiasta sanottiin. Pakko tunnustaa että tietämättömyyttäni tein ko. hommaa joskus aikanaan itsekkin, kunnes satuin eräässä pelissä kyykkimään säätöpaikan takamaastossa. Oli hyvä pitkä peli takana ja olin perääntynyt taakse ottamaan vastaan hyökkääjiä. Hieman alkoi *ituttamaan olla siellä kuulasateen alla tietämättä mikä tulee pelistä ja mikä säätäjistä. Säätöpaikan takamaasto on tärkeä paikka kaikille paljon liikkuville pelaajille.
-
Tänään oli loistavat pelit! Kiitos pelinvetäjälle! Tauot oli sopivan pitkiä, ei turhia säätöjä. Pienessä sateessa pelaaminen oli hienoa sai fiilistä aikaan.
Puskaalieni peli oli aikas hauska, ja idea "vähintään 4 ennen kun saa respata" oli hyvä ja toimi.
-
Hyvä setti oli tänään, Jarski vetää pelit hyvin. En tiä olinko ainut, mutta metsän (lipun) puollustus ei jotensakkaan toiminut, meni huonon näkyvyyden takia taas puskassa kyttäämiseksi ja hidastempoiseksi asemissa istumiseksi, tuntui tulevan samanmoisia kommentteja myös hyökkääjiltäkin. Saattaisi toimia paremmin tohon suuntaan lehdettömään aikaan kun näkyvyys on parempi, tai esimerkiksi lipunryöstönä molempiin suuntiin.
Nopea kylämättö läpsyrespalla ja mahdollisella puolenvaihdolla oli jees, antoi kummasti vipinää. Tuota respaajan mukaan puolen määräytymistä näkisi mielellään enemmänkin, nopeuttaa kummasti pelin loppumista.
Ihan FYI-tyylisesti tuosta erittäin kuumalla pelaamisesta, kronotin itseni nestehukan suhteen. Lämmintä oli se about 30, päällä pitkät housut ja pitkähihainen takki, kevyt battlebelt ja pelaaminen keskimääräistä liikkumista. Nestettä meni kolmen tunnin aikana reilu kolmisen litraa, ei ruokaa. Kävin vaa'alla ennen ja jälkeen pelin, painoa hävisi 93kg massasta noin 1,4kg. Tarkoittaen että suhteellisen hyvästä nesteytyksestä huolimatta nestettä haihtui isosta miehestä about puolitoista litraa enemmän kun kerkesi imeytyä, puoli litraa tunnissa.
-
Juu sen verran viime sunnuntain pelistä että pelien aloituksesta vois huutaa myös offarilla että kerkiää riviin koska 2 ekaa peliä alkoi ja meni omalta kohalta ohi.
-
Kiitos palautteesta molenmille! Virheistä pyritään ottamaan opikseen ja parantamaan.
-
Kävin ekat airsoft pelit läpsyttelemässä tänään. Hyvä maku jäi ja varmasti näkee harrastus jatkoa. Iso kiitos tästä pelinvetäjille. Porukka hyvin kasassa eikä mitää kummempia epäselvyyksiä tainnut olla. Aloittelijana kokisin, että jonkinlainen karkea "kartta" voisi olla hyvä laatia offgame alueelle, josta ennen erää voisi osoittaa kunkin pelimuodon pelialueet. Toki pelatessa rajat oppii nopsaan, mutta "wtf" ilmiö ensimmäisillä rundeilla voisi olla vähän lievempi. =)
-
Kiva kuulla että toiminta miellytti ja että saadaan uutta harrastajakuntaa. Pirilä vetää aina hyvät pelit.
Hyvä pointti kartan kanssa, mutta. Kartan kanssa on/olisi sama ongelma kuin koko Deconin, paikallinen nuoriso käy alueella laittamassa paikkoja tasaisin väliajoin uuteen uskoon, eli rikkomassa väliseinät, polttamassa sohvanraadot sunmuut. Epäilen että kartta ei seinällä kauvaa vanhenisi.
Vedä kokeneempaa porukkaa tai pelinvetäjää hihasta ja kysy rajat, autamme mielellään. Taikka nauti siitä kaoottisesta paniikinomaisesta WTF-voiko tuoltakin tulla ukko-fiiliksestä, ei sitä kauvaa kestä. Kuten mainitsit, Decon (ja muutkin pelipaikat) on tosi simppeli oppia.
-
Voihan ennen ensimmäistä peliä käydä käppäilemässä pelialueen lävitse. Tahi sitten ensimmäisen pelin aikana seuraa sivusta huomioliivi päällä muiden pelaajien liikkeitä ja kiertää aluetta.
http://pirkanmaasoft.info/forum/index.php/topic,106.0.html (http://pirkanmaasoft.info/forum/index.php/topic,106.0.html) ketjussa on ilmakuva deconista, joskin hökkeleiden paikat ja määrät eivät vastaa enää todellisuutta. Lempäälästäkin on karkeahko kartta jossain (katsotaan josko löytyy). Nokian pelialueen kartalla tuskin tekee käytännössä mitään ja Tappimaan näkee yhdellä silmäyksellä rinteestä :)
Jottei koko viestini olisi täyttä offtopikkia, niin annan yhteisen ison peukun kaikille PMS:n pelinvetäjille! Käytiin lauantaina mainitsemattomalla vieraspaikkakunnalla pelaamassa, ja pelinveto oli sanalla sanoen kehnoa. Kierroksissa ei ollut ilmeisesti mitään aikarajaa ja odottelu siihen, että viimeiset aloituksiin jääneet cämpperit tiputtaa toisensa oli jo valmiiksi puuduttavaa ja tämän jälkeen vielä pelien välissäkin odotteluaika oli mahdoton.
-
Palautetta pitkästä aikaa. Muutkin kuin toimikuntalaiset/hallituslaiset voivat kirjoitella tähän ketjuun, ilman palautetta pelinvetäjät eivät pysty kehittämään toimintaansa.
Enivei, Pirilä veti tänään Nokialla pelit mielestäni hyvin. Äänenkäyttö ja lässytys ylipäätään oli selkeää ja helposti ymmärrettävää, pelitahti oli hyvä. Good job.
-
Pirilän vetämät pelit ovat melko lailla taattua laatukamaa; Pelimuodot ovat sopivan yksinkertaisia, eli päivän pääpaino on itse pelaamisessa ja reippaassa ulkoilussa kuin liian teknisessä toteuttamisessa. Tämä asia yhdessä sopivatempoisen peli- ja taukorytmityksen kanssa tekee pelipäivästä mielekkään, ainakin omasta mielestäni. Alkubriiffin veto järjestelmällistä ja tärkeät asiat tulee hyvin esille. Pelipäivän lähestyessä loppuaan moni vanhemmista pelaajista on jo lähtenyt tai purkamassa varusteitaan, on varsinkin nuorempia pelaajia vielä innokkaita jatkamaan, koska kyydit tulee vasta myöhemmin tms. Tällöinkin pelit vedetään samalla tehokkuudella viimeiseen erään asti. Lisäksi mainittakoon vielä, että jos tulee tilanne, että ei ole varma onko kaikki tarvittavat säännöt käyty läpi, ei pelätä kysyä porukalta esim. pitempään peleissä mukana roikkuneilta taistelijoilta, jäikö jokin sääntö kertomatta. Job well done!
-
Anssi K:n pelipäivä on dynaaminen, johdonmukainen ja oikein miellyttävä. Ääntä ja auktoriteettia ei pelätä käyttää, eli silloin kun ne isot ja rumat kaverit siellä riveissä möykkää kesken briiffin. Myös Anssin vetopäivänä pelimuodot ovat yksinkertaisen tehokkaita, joskus kokeillaan jotain uuttakin mutta se ei muuta pelirakennetta liikaa eli taas sepäivän perusajatus säilyy. Kaikessa yksinkertaisuudessaan toimiva toteutus.
-
Sekä syyskuun, että lokakuun Nokian peleissä Nico Ran nosti hienosti turvallisuuspuolen aspekteja hyvin esille; Syyskuussa ehkä hieman yllättäenkin(?) pelinvetoon joutunut Nico antoi melkoisen tietopläjäyksen suojalasien ja -maskien turvallisuudesta. Varsinkin tuoreemmat ja nuoremmat harrastajat, sekä muutamia paikallaolevia isejä jaäitejä, sekä ainakin osaa pelaajista asia tuntui puhuttelevan ja hyvä niin. Viime viikonloppuna vuorossa oli samalta mieheltä tietopakettia erilaisista kuulista. Mielestäni molemmissa tapauksissa aiheet olivat hyviä ja tarpeellisia, sekä selkeästi esille tuotuja. Vaikka jokaisena pelipäivänä varsinkin silmiensuojaus käydään läpi, ei sitä voi liikaa painottaa.
Pelipäivän briiffeissä voitaisiin hieman tuoda julki sitä, että esim. Pirkanmaasoftin foorumilta löytyy yhteistyökumppanit, joilta jäsen voi saada tiettyjä alennuksia. Esimerkiksi alennuksen kanssa voi saada samaan hintaan laadukkaampia kuulia kuin nimeltä mainitsemattomista paikoista huonolaatuisia "halpis" kuulia. Sama homma suojalasien tai maskien hankinnassa, vaikka löytyyhän ns. erikoisliikkeistäkin huonoja kuulia tai suojaimia, myydään samoissa paikoissa myös laatukamaa. Lyhyesti siis; ei mainosteta välttämättä suoraan yhteistyökumppaneita, vaan mainostetaan PMS:n foorumia tietopakettina johon kannattaa pelaajien ja varsink7n nuorempien pelaajien yhdessä vanhempien kanssa tutustua. Vanhempien joukossa on myös sellaisia, jotka eivät täysin tiedä mitkä asiat kuuluvat heidän vastuulleen laskiessaan lapsensa pelaamaan ja missä kohtaa Pirkanmaasoft kantaa vastuuta.
Vielä viimeiseksi aika lailla kysellään pelipaikoilla ennen pelipäivää "kenelle voi näyttää lupalapun?", "kenelle voi maksaa pelimaksun?" jne jne. Varsinkin jos on joku uusi pelaaja tai vain paljon poppoota, voi olla hieman hankalaa koittaa näyttää oikeaa henkilöä. Olisiko aiheellista että pelinvetäjällä olisi esim. tyyliä "vanhanmallinen" järjestysmies-tyyppinen leveähkö käsivarsinauha, jossa teksti "pelinvetäjä" tai sitten huomioliivi samalla tekstillä? Hihanauhaa voisi periaatteessa pitää kädessä koko päivän, huomioliivi voi aiheuttaa ehkä hieman liikaa sekaannusta pelatessa.
-
Kiitos Mörkö.
Omalta osaltani ajattelin edelleen nostaa noita keskeisimpiä juttuja briiffien yhteydessä esiin ja kun porukkaa on sopivasti, jatkaa lyhyillä tehokkailla koulutuspläjäyksillä. Nyt on käyty silmäsuojaus ja kuulat, tulevaisuudessa hieman lisää kuulista, kengät, kommunikaatio, käyttäytyminen pelikentällä, maastoutuminen, RY:n toimintaa, mikä vaikuttaa aseen tarkkuuteen ja kantamaan yms. Selkeitä, lyhyitä perusjuttuja joilla nostaa Pirkanmaasoftin pelaajien perustasoa ja joilla jokainen voi parantaa pelaamistaan, jos haluaa. Tämä on tietty tasapainottelua sen kanssa, että jotta porukan mielenkiinto säilyy, briiffien pitää olla lyhyitä ja tehokkaita, tämän päälle tuleva "koulutus" vieläkin tehokkaampaa. Briiffit ovat kuitenkin se tärkein juttu.
Ja juu, hyvin luettu, pelinveto tuli n. minuutin varoitusajalla. Paljon on opittavaa rytmistä noilta kokeneilta vetäjiltä.
Otin palautteestasi kolme asiaa joita varmasti funtsitaan tarkemmin, foorumin mainostamisen, vastuiden tarkentamisen sekä pelinvetäjä-hihanauhan.
-
Hyvät pelit tänään lempäälässä. NRAN piti todella toimivat pelit.
-
Uusi jäsenvastaavamme Heta (foorumi nickki mulle tuntematon) veti tänään pelit, käsittääkseni ensimmäinen kerta hänelle? Kokonaisuutena varsinki ekaksi vedoksi ERITTÄIN HYVÄ.
Briiffin alussa selkeästi jännitti, mutta pölötys oli todella selkeää ja kaikki tärkeät asiat tuli selväksi, jopa ilman muistilistaa? Pelimuodot oli hyviä ja selkeitä. Tahti millä pelejä vedettiin oli ajoittain todella nopea, oon hyvin omatoiminen ja ymmärrän että kun putoan ja saavun offarille, ensimmäisenä lataan ja fiksaan rojut valmiiksi seuraavaan peliin ja sitten vasta lässytän kavereille, mutta silti välillä oli vaikeuksia keritä riveihin ajoissa. Joku saattoi siis kokea tahdin ehkä liian nopeaksi, mutta henk koht koen että talvella on kiva kun kokoajan tapahtuu niin ei kylmä yllätä.
Ainoa valitus liittyy ääänenkäyttöön, pojillakin (esim mulla) on vaikeuksia saada ääni kantaan kunnolla, en tiedä voiko tätä edes parantaa liiemmin? Noh, rohkeesti jatkossa vaan silkkaa huutoo nuo riveihin ym. komennot
-
Hienoa kun näkee vähän väliä uutta verta yhdistyksen riveissä. Pelien vedoista en tullut mitään sanomaan kun en kerta paikallakaan ollut.
Mutta olen antanut itseni ymmärtää aikoinaan pelinvedoista saamastani palautteesta, että saattaisin omata kohtuullisen kantavan äänen, joten siihen liittyen huutelen. En ole mikään äänenkäytön ammattilainen, enkä tiedä mitään erikoiskikkoja siihen... mutta omasta kokemuksesta vinkki: kantava ääni lähtee palleasta, ei kurkusta. Alkuun koitti saada äänen kuulumaan kirjaimellisesti huutamalla (lue: rääkymällä) ja illalla oli kurkku käheenä. Kun opin ottamaan sen "äänenpaineen" tuolta vatsasta ja palleasta, kurkkua käytti vain siihen että äänestä muodostui sanoja, niin johan alkoi pelialueen toisessakin päässä kuulumaan. Hiton hankala selittää kirjoittamalla, mutta uskon että jos minä opin saamaan äänen kantaan pelialueen päästä päähän ilman mitään kursseja, niin kyllä tekin :)
Tsemppiä kaikille pelien vetäjille. Sen vähän mitä oon käyny enää mestoilla idlaamassa, niin joka kerta on saanu olla todella tyytyväinen meininkiin.
-
Taas hyvä peli deconilla paitsi että joku huusi pelin alussa "peli ohi" ja se loppu siihen.Eikö se pitäisi tehdä selvemmäksi millon se huudetaan!
-
Kannattaa muistaa että VAIN päivän PELINVETÄJÄLLÄ on oikeus
Huutaa peli ohi.
Jos tälläistä tapahtuu niin kannattaa asiasta mainita ihan rohekaasti jollekkin toimikuntalaiselle
Tai pelinvetäjälle
-
No tuota, myön peleissä tuo tapahtu ja pelin ohi huudonhan saa huutaa pelaajakin pelimuodosta riippuen tms lipunryöstö. Tässä tapauksessa joku huusi pelin ohi 2min pelin alettua ja objektiivin ollessa viellä kaukana sen maalipaikasta.
-
Edeltävään tapaukseen en ota kantaa.
2.5. Pelin lopetus
Kun on todettu, että kaikki toisen joukkueen pelaajat on eliminoitu, tehtävä suoritettu tai asetettu aikaraja umpeutunut, huudetaan "PELI OHI!". Jokainen pelaaja toistaa tämän huudon.
Tämän jälkeen kannattaa ripeästi siirtyä offgame-alueelle.
Hauska tämä vain pelinvetäjillä on oikeus.
IMHO maalaisjärjen käyttö on sallittua.
-
Hyvät pelit oli tänään vaikka olinkin herännyt väärällä jalalla.
Todella mukavaa porukkaa paikalla.
Sen verran jäi käteen, että tosi usein rinteen päälle päässyt porukka dominoi toista puolta pelialuetta. Hitto kun olisi tullut mieleen, niin oltais kokeiltu niin että sinne päälle ei saa nousta ollenkaan.
-
Palautetta 17.5 järjestetystä tapahtumasta Lempäälässä:
Itse olin ainakin tyytyväinen kyseisen päivän pelinvetäjään (tais olla Haapanen). Briiffi oli selkeä ja pelit mukavia. Pari hassua kertaa jäi joku tietty osa sen hetkisen pelin säännöstä epäselväksi, mutta kun kysyi joltain "veteraanilta" niin sai asian selville.
-
Heta veti tänään hyvät pelit. Tätä kolmen joukkueen/osapuolen peliä voisi pelata useamminkin.
-
Komppaan ylläolevaa. Kolme isoa tiimiä on vielä suhteellisen helppo ripotella alueelle.
Muutenkin päivä rullasi hyvin, ainakin omasta mielestäni tauko/peli-tempo oli sopiva ja säännöistä jaksettiin pitää kiinni ja muistuttaa.
-
Kiitokset pelin vetämisestä Hetalle täältäkin.
Tuli tuossa tosin noista takapuskissa olemiskeskusteluista mieleen, että mites olisi jos peliin osallistumaton pelin vetäjä kuljeskelisi pelialueella seuraamassa, että peli myöskin menee kuten pitää ja mitään tyhmyyksiä ei tehdä. Esim. jos joku on puolustajille kuulumattomalla alueella tai jos osumia ei oteta etc ja puuttuisi näihin samalla. Noissa ulkomaisissa peleissä näkee noita tuomareita aika usein.
-
Ulkomaisissa videoissa näkyy tuomareita hyvin usein koska pelit on kuvattu maksullisilla pelialueilla, tuomarit ovat henkilökuntaa ja pelien järjestäjiä. Ulkomailla homma toimii monasti siten että yritys-x omistaa pelikentän johon pääsystä pelaajat maksavat. Esim. Japanissa (josta meillä kävi vieras tässä taannoin) pelimaksu alueelle on suurinpiirtein 25€/päivä.
Pirkanmaasoft ry:n peleissä pelien veto (sekä kaikki muukin toiminta) taas perustuu puhtaasti vapaaehtoisuuteen, joten tuomareita voi olla vaikea löytää.
Pelien vetäjät kuuluvat toimikuntaan tai hallitukseen ja ovat vetämässä pelejä oman pelaamisensa kustannuksella, eivätkä saa hommasta palkaa, vain pienen bensarahan. Esim. eilen, Heta saapui paikalle mutta ei pelannut, vaan käytti aikansa hoitamalla jäsenasioita sekä vetämällä pelit.
...vetäjät kyllä puuttuvat osumien ottamattomuuteen ja muihin sääntö-säätöihin, tämä pyritään vain hoitamaan nätisti ja ystävällisesti opastamalla, ei suuren yleisön edessä.
-
Katos kun täälä ei oikeen tarviskaan oo noissa osuma asioissa kun ihmiset on ollu rehellisiä aina noitten kaa. Rehellisyyshän on iso osa airsoftia.
-Late
-
Hyvät pelit Pinsiössä eilen. Kiitokset pelinvetäjille.
Pinsiössä nuo vallit tekevät kyllä ison vaikutuksen peliin. Samoin pusikot, joista tark'ampujat pääsevät ampumaan putkiin. Näiden (pusikot ja valli) käyttöä rajoittamalla peleissä, joissa puolustaja ei saa tehdä manööverejä niihin pelistä tulisi mielekkäämpiä puolustajille. Alien ja molemmat puolustuspelit menivät todella nopeasti tästä johtuen.
Pilotti ja pommi menivät molemmat enimmäkseen TDM:ksi, koska vallin päällä olevat objektiivit johtavat melkein vääjäämättä siihen, että koko vastajoukkue pitää eliminoida. Eritoten kun vielä pommi viedään vastustajan aloituspaikalle, pitää koko vastustajan tiimin läpi mennä. Alhaalla olevat objektiivit taasen toisi ehkä enemmän liikkuvuutta peliin ja olisi helpompi keskittyä itse objektiiviin.
Semmosia ajatuksia. Mielipiteitä?
-
Itse pidän Tappimaasta juuri sen takia, koska siellä on helppo nähdä mistä sinut voidaan ampua. Esimerkiksi putkessa seisoskelu johtaa todella nopeasti pelistä tippumiseen. Tietynlaisella tilannetajulla pääsee hyvin pitkälle, kun pysähtyy aina hetkeksi miettimään, että mistä suunnasta se hyökkääjä tai kuula saattaisi tulla. Itse hyökkääjänä alienissa sain huomata, että puolustajilta puuttui tällainen tilannetaju kokonaan. Toki asiaan saattoi vaikuttaa se, että pelinvetäjä valitsi jotain 15-20 hyökkäjää pelin alkuun, mikä oli ehkä vähän kumma veto.
Mielestäni "hankalien" pilotti- ja pommipelien hienous on juuri siinä, että joukkueilla on mahdollisuus käyttää erilaisia taktiikoita voittaakseen pelin. Esimerkiksi keltainen joukkue voi "antaa" punaisen joukkueen hakea pilotti vallin päältä, ja sen jälkeen kaapata tämä punaisten kuljetettua tämän pois vallin päältä. Eilisissä peleissä keltaisella joukkueella oli hyvä taktiikka. Punainen joukkue sai vallattua teletappikompleksin, mutta keltainen osapuoli levittäytyi pusikkoihin ja vallille punaisten ympärille, napsi punaiset pois ja lopulta voitti pelin. Mikäli pilotti olisi ollut jossain helpossa ja nopeasti saavutettavassa paikassa, olisi nopein juoksija vain napannut pilotin mukaansa, juossut takaisin aloituispaikalleen ja peli olisi päättynyt minuutissa.
-
Kysymys asian sivusta koska en päässyt paikalle:
Minkälaista "pilottia" kyseisessä pelimuodossa käytettiin?
-
Taidettiin pirilää käyttää :D
-
Vanhaan topiikiin nosto, mutta tästä pelipäivästä (25.3) on pakko antaa palautetta:
Hatunnoston arvoinen suoritus toimikunnalta, erityisesti pelien tiukka tahti ja selkeät briiffit piristivät omaa päivää. Lisää tätä ehdottomasti!
Nuo toimikunta vs. muut -tyyppiset pelit haluan nostaa esille. Toisinaan tuntuu että osa pelaajista asetetaan eräänlaiseen maalitaulun osaan, kun kokeneemmat ja paremmin varustautuneet pelaajat kootaan yhteen muita vastaan.
- Aleksi
-
Totta. Kataja-Ahon briiffi oli selkeä ja katti aiken oleellisen. Pelit saatiin myös sujuviksi kun esim. alakylä tyhjennettiin keltaisista, jotka dominoivat sieltä koko peliä. Endarilla on nälkä peli oli tosiaan melko dominoiva. Puolustajia olisi voinut olla vähän vähemän varsinkin jos varusteina on kranaatti ja virpomavitsa :D . No joo oli se hauskaa! Mutta yllättävän hyvät pelit ja kestikin pitkään. (puoli 5?)
-
Jees, kiitos palautteesta. Tarkoituksena oli uuden pelimuodon kokeilu, josta piti ottaa palautetta pelaajilta seuraavan pelin alussa, joka sitten unohtui. Harmillista jos on tullut olo että on joutunut olemaan maalitaulu, tämä ei ollut tarkoitus... Puolustajia sekä hyökkääjiä valitsiessani näin asian että puolustajia oli noin kaksin/kolminkertainen määrä. Oletuksena itselläni oli että peli ei olisi ollut hyökkääjälle niin "helppoa" syynä että hyökkäys isoa porukkaa vastaan on vaikeampaa. Aliarvioin hyökkääjien voiman, ja tästä syystä peli meni miten meni. Erittäin valitettavaa.. Itse mielelläni otan peliehdotuksia vastaan, mikäli jollakin on semmoisia jakaa. Kiitos palautteesta, näin me kehitytään. Palautetta saa antaa lisää jos siltä tuntuu, jotta saadaan pelipäivistä mielekkäitä kaikille.
-
Morjes! Olen ollut Pirkanmaasoftin jäsen nyt täyden vuoden ja peleissä käynyt hieman yli kaksi vuotta, vähintään kerran kuukaudessa. Yleisesti säännöt ja pelinvetäjien toiminta on moitteetonta ja säännöistä on pidetty erittäin hyvin huoli. Lisäksi jämptit huomautukset ovat olleet paikallaan, varsinkin nuorempien pelaajien huomaamattomuuden kohdalla (lasit otsalla, aseessa lipas offarilla).
Kuitenkin haluaisin mainita osumien havaitsemisesta. Edellisissä peleissä (8.4.) jälleen pelinvetäjä joutui huomauttamaan muutaman ensimmäisen kierroksen jälkeen osumien ottamisesta. Tämä muistutus on nyt jouduttu antamaan melkein jokaisissa peleissä missä olen kerennyt käymään talven ja kevään aikana. Syy ei tietenkään ole pelinvetäjissä, enkä tiedä miten käytäntö toimii henkilökohtaisella tasolla, mutta suurta hämmennystä on aiheuttanut se, että keneen on osunut kuulia joita kyseinen henkilö/henkilöt eivät ole huomanneet/halunneet ottaa osumina.
Edelleen, en tiedä tehdäänkö asiasta aina huomautus kyseiselle henkilölle erikseen, mutta yleisellä huomautuksella ei välttämättä päästä kovin pitkälle niissä tilanteissa missä henkilön vaatteet ovat liian paksut tai ei ole syystä tai toisesta huomannut osumia. Usein itselläni ainakin on käynyt niin, että jos en olisi suoraan silmilläni nähnyt saapuvia kuulia, en olisi huomannut osumaa (ehkä olisi syytä vähentää varustusta, mutta minkä tekee jos vähäinenkin varusteiden vähentäminen menisi jo siveellisyyden pimeälle puolelle?). Varsinkin syöksymis-tyyppisissä tilanteissa, missä saattaa oma varustus ja ympäristö aiheuttaa samalaisia tuntemuksia ruumiinosiin, kuin kaukaa ammuttu kuula. Tietenkin yleinen huomautus saattaa kolauttaa muutamien henkilöiden omatuntoa mikäli toiminta on ollut tarkoituksellista, mutta huomaamatta jääneissä osumissa ei sillä hirveästi tee parannusta.
Lisäksi itse olisin erittäin kiitollinen mikäli ennen riveihin järjestymistä seuraavalle kierrokselle, pelinvetäjä voisi mainita, että mikä pelimuoto tulee olemaan kyseessä. Muutamaan kertaan on tullut otettua aivan vääränlainen varustus ottaen huomioon kuinka pitkä kierros on tulossa ja millaisessa skenariossa tullaan pelaamaan. Onhan jo usein mainittu mikäli tuleva kierros tulee olemaan erityisen pitkä (hq, alien), mutta jos saisi pyytää kauniisti että pelimuoto mainittaisiin jo etukäteen, ellei siihen tietenkin ole hyvä syy miksi pelimuotoa ei kerrota etukäteen.
Ja vielä mainittakoon että edellisissä viikonloppupeleissä eräs pelimuoto, jossa yläkylä (yläpelto) otettiin pois käytöstä ainakin kierroksen alun ajaksi, oli täydellinen, siinä mielessä että siinä tuli käytettyä erilaista lähestymistapaa maaston hyväksikäyttöön kuin perinteisesti, tämän variaation ansiosta kyseinen kierros oli jopa paras Pirkanmaasoftin lempäälässä järjestämistä kierroksista missä olen itse ollut mukana, lisää näitä erittäin mielellään!
Lisäksi edellisten pelien kertatulipakko oli omasta mielestäni todella hyvä asia, liian suuret sarjalla roiskimiset eivät houkuta liikkumaan, kun joku sadan kuulan sarjasta kuitenkin osuu. Lisää kertatuliviikonloppuja, kiitän.
Palaute saattaa näyttää lannistavan negatiiviselta (tai liian pitkältä jaarittelulta), ja haluan eritoten painottaa, että pirkanmaasoftin toimikunnan toiminta on erittäin asiallista ja on saanut ainakin meikäläisen innostumaan lajista aivan eri tasolla kuin mitä se aikaisemmin oli ollut. Kiitän jo kahdesta hyvästä vuodesta, toivottavasti hyvä meisinki jatkuu!
-
hiphei!
viime sunnuntaina (15.04) oli mainiot pelit, kiitos vetäjälle ja kanssapelaajille!
mutta! kaino toive on, että voisiko alien-pelimuodon jo jättää pois? se ei oikein toimi. vartti ihmetellään, ja jos hyökkääjät ovat yhtään tasalla niin minuutissa kaikki on vyörytetty. ei kovin hauskaa. jos on pakko sitä pelata, niin vähän voisi katsoa, että ekat hyökkääjät nyt yhtään saisivat mitään aikaan.
-
Palautetta pelinvedolle: Lauantain 5.5 nuorisopelit ja 6.5 Sunnuntaipelit Peetun vetäminä onnistuivat hyvin. Vaikka nuorisopeleillä oli hieman vähäsesti sakkia,pelimuodot toimivat,Nuoria(mukaanlukien minua) ohjeistettiin hyvin. Sunnuntaina Mm. Gunther ja soteuudistus—peli oli hauska,joskus uusiksi. Lopussa pelattu parijoukkuepeli,jossa tavoiteltiin objektia,oli mukava. Hyvin meni,samaan malliin eteenpäin:)
-
Juu nuo sunnuntain pelimuodot oli kyllä kivoja. Ja se paripeli oli mun ja Roopen lemppari :D
-
Sunnuntaipelit 3.6 menivät kyllä hyvin. Vetäjät hoitivat hommansa hyvällä otteella ja ottivat samalla hyvin vastaan pari uutta pelaajaakin (allekirjoittanut mukaan lukien). Kiitokset ja jatkossa nähdään varmasti! ;D
-
Hieno kuulla, kaikki palaute on aina tervetullutta! Ja vaikka täällä ei juurikaan vastailla, toimikunta ja hallitus lukee kyllä kaiken hyvin huolella.
-
Viime sunnuntain pelit olivat omasta mielestäni onnistuneet, pelimuodoissa oli oikeaa vaihtelua, ensimmäiset lämmittelypelit olivat sopivan lyhyitä ja pelinvetäjät jaksoivat vetää. Usein käy niin että lämmittelypelit venyvät liikaa ja rundien aluilla tippuneet venaavat +20minuuttia. Myös mm. pilottipelimuoto oli kiinnostava ja sopivaa vaihtelua puhkipelattuihin muotoihin. Kiitokset pelinvetäjille.
-
Kiitoksia! Hyvää palautetta on aina mukava kuulla. Tänä vuonna olisin tarkoitus tehdä vähän muutoksia ja tekstejä näihin puhkipelattuihin pelimuotoihin.
-
Hienot pelit oli jälleen eilen. Mukava että peliruutiinia sekoitetaan pienillä erikoisuuksilla.
Eilinen oli siitä muutenkin "erikoinen" päivä, että ilma seisoi lähes paikallaan, joka tarkoittaa että savut jäivät leijumaan melkoisen pitkäksi aikaa paikoilleen - ne myrkyttömät ja se myrkyllinen.
Tähän liittyen, voisi pelin alussa tarvittaessa sopia, miten pitkään savut ovat myrkyllisiä, tai kun yhdessä pelissä eilen savu esitti napalmimattoa, miten pitkään kyseinen nuotio on ylitsepääsemätön. Napalmipommikoneen rinnalla hetken juostuani, ja sääntöjä venytettyäni pitikin hypätä pois siiveltä. Totesin siinä seisoskellessani että savu on noin juosten levitettynä erinoimainen näköeste. Voitaisiin sään niin salliessa joskus pelata myös peli, missä savu ei ole myrkyllistä, vaan pelkkä suojaverho. Liiviheebo voisi esimerkiksi juosta ylä ja alakylää ristiin rastiin pari kertaa, niin hyökkäyksiin saisi aivan uutta jännitystä.
-
"Ensikertalaisten valmennus"
Tästä piti vuosikokouksessa metsolla mainita, mutta unohtui.
Ehdotus pelinvetäjille: pelipäivän alussa kun kerrataan säännöt, olisi aina kiva tietää jos mukana on ensikertalaisia. Olen todennut, että varsinkin nuoremmat juniorit ovat usein arkoja kyselemään jos ovat jostain asiasta epävarmoja.
Jos me kaikki tietäisimme ketkä ovat paikalla ensimmäistä kertaa mahdollisesti kokeilemassa lahjaksi saatua tai pitkällä säästämisellä hankittua ensiasetta, voisimme taata heille parhaan mahdollisen pelikokemuksen jeesaamalla ja ottamalla mukaan tilanteisiin. Tärkeää on myös rakentavasti antaa palautetta esim. lippaan unohtamisesta kiinni aseeseen. Samoin tyhjä laukaus unohtuu helposti ampua offarille poistuessa.
Kevät tekee tuloaan ja kohta on varmaan taas monta uutta naamaa kentällä kokeilemassa lajia. Sulia kelejä odotellessa...
-
Hei, sulla oli todella hyviä pointteja tossa sun tekstissäs. Hyvä saada palautetta, koitetaan muistaa ensikertalaisia peleissä enemmän vastaisuudessa. Jokainen säännöt tunteva pelaaja voi myös ohjeistaa ensikertalaisia. Pelivetäjälle voi aina ohjata enkertalaisia mikäli ei ole vielä huomannut.
-
kimpo, erittäin hyvä pointti. Otetaan ehdottomasti huomioon kesän peleissä.
-
Tuodaanpas lisää pointteja. Eilen oli ikävä tilanne pelissä kun jouduimme pitkästä aikaa huutamaan peli seis.
Siinä tilanteen ollessa päällänsä totesin että meitä on yhtäkkiä 20 henkeä pienessä ryhmässä kukin ladattu ase käsissä ja varmasti semi-asennossa.
Ehdottaisin, jos en sääntönä, niin ainakin käytäntönä, että pelinvetäjät tarpeeliseksi nähdessään komentavat kovaan ääneen lippaat irti aseista ja tyhjät laukaukset turvallisesti ampumaan.
Havainnointikyky itse kullakin on alentunut kun tällainen tilanne iskee, ja tällöin joukkuetta on parempi käskyttää jotta tilanne ei aiheuta lisää kipeitä paikkoja.
Nyt ei taas muuta
-
Valitettavasti pitää laittaa palaute näin foorumin kautta, 2.6.2019 Lempäälän pelikerrasta. (huom. en valita itse pelinvetäjästä alkuunkaan, +pisteet tänäänkin veti)
-Olenko ymmärtänyt oikein, että kaikenlainen huutelu, vi¤¤¤ilu, leuan louskutus ja avautuminen EIVÄT kuulu pelikentille?
Vai onko kyseessä ns. "rules for thy, but not for me" -tilanne?
Tuollainen toiminta syö todella paljon intoa, joskus pilaavat koko pelin.
-
Palaute on aina hyvä juttu, olkoon kyse kiitoksista tai kriittisemmästä palautteesta. Jos meille ei kerrota mikä ei toimi, emme osaa parantaa tilannetta. Eli kiitos palautteesta.
Huutelu ja epäurheilijamainen käytös ei kuulu pelikentille. Ei ikinä. Ei kenenkään toimesta. Kokeneille pelaajille tämä pitäisi olla vielä selkeämmin itsestäänselvyys. Airsoft on fyysinen harrastus jossa adrenaliini jyllää ja tilanteet ovat välillä hyvinkin kaoottisia, on luonnollista että hieman epäreiluja tilanteita syntyy.
Kyseinen asia on selvitetty pelinvedon, toimikunnan sekä hallituksen kesken. Kävimme ko. tapahtuman ja siihen johtaneet syyt läpi sekä puhutamme/puhutimme asianosaisia.
Pelikentällä ollaan pelaamassa ja pitämässä kivaa, airsoftia ei tule koskaan ottaa liian tosissaan.
Välillä pudottaa omat, välillä kuulaa tulee liikaa, välillä ammutaan pudonneita, välillä joku ei ota osumaa, välillä pelimuodot ei toimi, välillä toinen puoli on täysin ylivoimainen, välillä joku innostuu liikaa, välillä joku toimii hölmösti, välillä hölmöimmät koittavat kiertää sääntöjä. Pelinveto, toimikunta ja hallitus tekevät parhaansa tarjotakseen kaikille ikään tai taitoihin katsomatta hyvän pelikokemuksen. Hyvään pelikokemukseen ei kuulu huono käytös, negatiivisuus, päteminen eikä huutelu.
Jahei, ollaan me onnistuttu kyllä kokonaisuutena aika hyvin. Meillä on hyvää porukkaa ja mukavaa pelata.
-
Annetaan Puheenjohtajan palautetta näin virallista näkyvää tietä.
Viimeisen puolen vuoden aikana pelinvetäjät on olleet luovimpia varmaan koko Pirkanmaasoft ry:n yli kymmenvuotisessa historiassa. Valtava panostus ja energia pelinvedossa, tämä tekee pelaamisesta hauskaa ja todellakin vaihtelevaa.
Normaalien pelimuotojen lisäksi kentällä nähdään Gandalffeja sauvoineen ja Sauronin silmiä, venäläisiä radioaktiivisia juggernautteja, helikopterikyydityksiä, poliiseja uniformuineen, kultakauppoja ja harkkoja. Ihan vaan muutamia mainitakseni.
Hyvää duunia jäbät!
-
Nyt kun joku muukin avasi sanaisen arkkunsa niin minäkin uskallan :D
Kävin alkuvuodesta kokeilemassa pelejä Lempäälässä. Lainasin kaikki varusteet ja kyselin tyhmiä etukäteen.
Sain viestein kysymällä hyvin infoa jota ei suoraan löytynyt sivuilta ja myös sivuilta löytyvä info auttoi hyvin.
Peleissä otettiin hyvin vastaan ensikertalainen ja juttukin luisti. Pelimuodot selitettiin tarpeeksi selvästi ja kysyttiin vielä onko kysyttävää ennen kierroksen alkua. Myös kahvi, glögi ja muut olivat todella hieno juttu.
Oli helppo päätös liittyä PIMSsiin ja upottaa rahaa harrastukseen että pääsee jatkossakin pelailemaan.
-
Onpa hieno kuulla, nämä ovat asioita joihin ollaan kiinnitetty porukalla huomiota ja panostettu, prosessi siis toimii.
-
Onko hihanauhojen lisäksi mahdollista ottaa myyntiin raatoliinoja? Megarähinässä silmään pisti että aikas monella ei ollut raatoliinaa käytössä.
-
Muutama sana sääntöjen valvonnasta 2023 Megarähina 2 tapahtumassa joka yhdistys järjesti mutta nämä pointit voidaan myös soveltaa viikonloppupeleihin:
Keltaisella osapuolella tapahtumaan osallistui ainakin 1-2 pelaajaa jotka menivät pelikentälle hihanauhat kiinnitettyinä housun nilkkoihin; Yhdistyksen säännöt eivät mahdollista tälläistä järjestelyä eivätkä myöskään tapahtuman erikoissäännöt mitkä olivat ilmoitettu julkisesti ennen tapahtuman alkua siis ts. pelaajat jotka kiinnivät nauhat nilkkoihin eivät olleet väliinpimättömyyttään lukeneet yhdistyksen sääntöjä tai oikeastaan edes aloittaneet lukemista koska tuo sääntö on luettavissa heti kun sääntösivun avaa:
https://pirkanmaasoft.info/forum/index.php?topic=1545.0
Hihanauhan sijoitus oikeakätisillä ampujilla on vasemmassa kädessä ja vasenkätisillä oikeassa kädessä.
Ainakin yksi pelaaja onnistui pelaamaan koko tapahtuman ilman nauhoja hihoissa, pelkästään vain nilkoissa. Alkubiiffiin osallistui pelaaja joka oli jo kiinnittänyt nauhat nilkkoihin ja Gamemaster joka veti briiffin ei huomannut mitään vaikka hän oli vain muutaman metrin päässä tästä pelaajasta.
Nyt pointti ei ole argumentoida kuinka suuri sääntörikkomus tässä on kyseessä vaan yleisesti herätellä ettei yksinkertaisista yksinkertaisinta sääntöä onnistuttu valvomaan, ei ennen peliä eikä sen aikana.
Siis pelaajat tulevat yhdistyksen peleihin ja sen lisäksi etteivät vaivaidu lukemaan yhdistyksen sääntöjä he alkavat omassa päässä keksimään uusia sääntöjä, jos sääntöjä ei valvota niin tälläinen tominta vaan pahenee.
-
Reflex.
Pelinvetäjillä ja toimikuntalaisilla on iso homma tehdä peleistä- eteenkin isommista sellaisista toimivia tapahtumia jotka ovat kunnossa ajanhallinnallisesti, logistisesti sekä kaikki turvallisuusaspektit huomioon ottaen. Tämän lisäksi pitää huomioida eritasoisten osallistujien pelikokemus, pelien tasapuolisuus, pelimuotojen monipuolisuus, juoksevat asiat ja vastailla yllättävän moniin kysymyksiin joita tulee päivien aikana. Sekä vielä paljon muuta.
Joskus joku pikkuasia vaan jää huomaamatta.
Jos näit aamusta asti että hihanauhat ovat jollain väärissä paikoissa, sen sijaan että seurasit asiaa vierestä koko päivän, olisiko ollut fiksumpaa käyttää aikaa muutama sekuntti ja käydä ystävällisesti sanomassa asiasta?
-
Joskus joku pikkuasia vaan jää huomaamatta.
Jos näit aamusta asti että hihanauhat ovat jollain väärissä paikoissa, sen sijaan että seurasit asiaa vierestä koko päivän, olisiko ollut fiksumpaa käyttää aikaa muutama sekuntti ja käydä ystävällisesti sanomassa asiasta?
Omat kokemukset säännöistä huomauttamisesta vuosien varrelta ovat se että siitä seuraa joko A tai B;
A. Vastapuoli alkaa argumentoida että tässä ei itseasiassa rikota sääntöjä ikäänkuin hän olisi luonut uuden tulkinnan säännöistä. Olen kuullut myös argumentin että jos ensin tarpeeksi moni rikkoo sääntöjä niin sääntöjen rikkominen muuttuu kaikille sallituksi.
B: Nauretaan päin naamaa siis ts. henkilö tietää rikkovansa sääntöjä
Kummassakaan tapauksessa mitään muutosta ei tapahdu vaan pelaaja jatkaa peliä entiseen malliin.
Ystävällinen sanominen on siis jo kokeitu moneen otteeseen. Tarvitaan auktoriteetti kuten ravintolan ovimies joka valvoo missä asussa tullaan paikalle. Jos pelaaja onnistuu pelaamaan koko tapahtuman alusta loppuun ilman hihanauhoja niin silloin ei ole tarpeeksi silmiä kentällä.
2000-luvun alussa Satasoftin peleissä Kokemäellä meni tilanne todella pahaksi kun pelaajat alkoivat keksiä päästään omia sääntöjä, Kaikki alkoi juurikin pikkuasioista kuten sokkona kulman takaa ampumisesta pistoolilla, sitten offgame ammunta kuri lähti käsistä ja sen jälkeen mentiin älyttömyyksiin kuten pelaajien ampumiseen offgamella huvin vuoksi riippumatta oliko heillä lasit päässä vai ei. Yhdeltä pelaajalta tippui suojalasit pelikentällä kesken pelin ja hän kielsi muita huutamasta peliä seis ikäänkuin hän voisi muuttaa sääntöjä kesken pelin.
Sitten kun ystävällisesti huomautin toiselle pelaajalle että kulman takaa sokkona ampuminen kiellettyä myös pistoolilla sain vaustaukseksi että yhdistyksen säännöt eivät ole voimassa koska yhtään hallituksen jäsentä ei ole paikalla. Yhdessä pelissä tämä sama pelaaja sai kiinni toisen pelaajan kiinni huijaamisesta osumissa ja uhkasi tätä pelikiellolla sitten sen jälkeen kysyin tältä pelaajalta että voisiko hän samalla energialla puuttua yllämainittuun offgame räiskintään mutta ei.
Lopuksi mitä huomasin että vähitellen kaikki alkoi tapahtumaan Kokemäellä pelivetäjien ja pelipäivänä paikalla olevien hallistun jäsenten hiljaisella hyväksynnällä eli siinä vaiheessa ei ollut enää merkitystä oliko paikalla valvovia silmäpareja vai ei.
-
Noniin, palataanpa 2000-luvun alusta ja Satasofteista tähän päivään. Maailma on muuttunut reilussa kahdessakymmenessä vuodessa, mainitsemallasi käsistälähtö-skenaariolla ei ole mitään tekemistä nykypäivän tai Pirkanmaasoftin kanssa.
Pirkanmaasoftissa kiinnitetään erityistä huomiota pelaajien pelikokemukseen niin pelillisesti sekä fiiliksen puolesta. Hallitus ja toimikunta käsittelee ja hienosäätää näitä asioita jatkuvasti kulisseissa. Pelien yksi kantava teema on että peleissä on hyvä me-henki jossa jokaisen pelaajan kommenteilla on arvoa, auktoritäärisen isovelivalvoo ovimies-politiikan sijaan. Peleissä on rinnan aloittelijoita, tryhard-tiimejä, junnuja, vanhempia pelaajia, geardoja ja esimerkiksi sotilasalojen ammattilaisia. Kaikki hyvässä sovussa keskenään, kellekkään ei naureta ja mikäli konfliktitilanteita tulee - ne käsitellään ja puretaan aina. Niinkuin nyt tässä tapahtuu.
Kiteytettynä.
1. Mikäli joku huomaa jotain säännöistä poikkeavaa, siitä sanominen on ihan ok.
2. Mikäli joku ei ystävällisestä huomautuksesta huolimatta korjaa säännöstä poikkeavaa toimintaa, pelinvedolle sanominen on ihan ok. Pelinveto korjaa asian - aina.
3. Voitto
PS. Ja sivuhuomautuksena, Satasoftin porukka on ahkeraa vastuunsa tuntevaa sakkia. Järjestävät hyviä pelejä joita voi suositella varauksetta.
-
Positiivista että voimme sanoa että tuolla käsistälähtö-skenaariolla ei ole mitään tekemistä Pirkanmaasoftin kanssa mutta pidän sitä hyvänä esimerkkinä mitä se on kun hommat lähtee käsistä. Pääpoinni siis että asiat on helpompi korjata siinä vaiheessa kun ne eivät ole vielä lähteneet käsistä.
Ajan kulumista olennaisempaa on että tuossa Satasoft tarinassa mainitut henkilöt ovat tiettävästi jokainen lopettaneet harrastuksen mukaanlukien silloinen hallitus. Viimeksi kävin Satasoftin pelissä kun he järjestivät Milsim tapahtuman ja eipä siellä ollut mitään jäljellä tuosta entisestä meiningistä, tosin tästäkin pelistä on jo aikaa.