Lipunryöstöhässäkkäpässäkkä
Tälläistä saatetaan olla joskus pelattukkin, mutta kuitenkin.
Peli pelataan pelkässä alakylässä,yläkylä rajautuu pois. Kaksi joukkuetta (keltainen ja punainen) pyrkivät hakemaan lipun vastassa olevan joukkueen aloituspaikasta ja pyrkii kuljettamaan sen omaan aloituspaikkaansa. Perus lipunryöstöhän tämä olisi jossei kylään olisi sijoittunut ikäviä sissitaistelijoita,joiden tehtävänä on pitää oma alueensa hallussaan ja varastaa kuljetettavat liput itselleen.
Punainen ja keltainen osapuoli siis voittavat tyypilliseen tapaansa,jos heillä on molemmat liput omassa päädyssään. Nauhaton sissijengi taas jos kumpikaan nauhallinen osapuoli ei onnistu saamaan molempia lippuja omaan päätyynsä ajan loppuessa,kaikki nauhalliset on eliminoitu,nauhaton osapuoli nappaa molemmat liput tiputtamalla niitä kuljettavat pelaajat ja viemällä liput sovittuun paikkaan.
Peliä voidaan varioida antamalla erinäinen määrä respoja, muutamalla pelin pituutta ja/tai nauhattomien määrää :)