PIMS Ry Keskustelufoorumi
Yleinen keskustelu => Pelit ja tapahtumat => Aiheen aloitti: isto - 29 Lokakuu, 2013, 21:27:33
-
Terve,
DeconÃlla on taas monta peliä marraskuussa vaikka sen tilaa on valiteltu.
Itse pidän nokiaa (ajorata) ihan hyvänä paikkana jo siirtymätaipaleenkin takia.
isto
-
RYn historiassa on useampi perättäinen vuosi, joidenka aikana on pelejä ollut käytännössä ainoastaan Deconilla. Nyt pitäisi olla ennemminkin erittäin tyytyväinen, kun meillä on lukuisia pelipaikkoja käytössämme. Decon on lisäksi RYn ainoa pelipaikka, joka on ainoastaan meillä käytössä eli paikalla pelatessa ei tarvitse tehdä mitään ilmoituksia tai sumplia hommia ulkopuolisten tahojen kanssa tahi ihmetellä miten toimitaan, kun paikalle saapuukin turisti/maastoautoilija (satunnaisia veneilijöitä lukuunottamata) suorittamaan omia kiinnostuksen kohteitaan. Decon on lisäksi edelleen monipuolisin ja suosituin pelialueistamme. Näistä syistä johtuen pelejä on eniten Deconilla.
Jos pelaajien siirtymiä halutaan ajatella, on myös loogista pelata eniten Deconilla. Yksittäisistä paikkakunnista/alueista Orivedeltä on ylivoimaisesti eniten harrastajia, jonka lisäksi Decon on parhaiden kulkuyhteyksien päässä (muille pelipaikoille käytännössä mahdoton kulkea julkisilla).
Siirsin viestin uuteen aiheeseen, jotta pelikalenteri ketju säilyy selkeänä tiedotusketjuna.
-
Selvä,
sitten mennään näillä.
isto
-
Terve. Ymmärrän kyllä täysin, että Deconia pidetään hyvänä paikkana pelata, juuri tuon "oma paikka" asian takia. Mutta olen silti Yrjolan kanssa samaa mieltä, että Nokian paikka on hyvä pelipaikka. Ja Tappimaa. Ja omasta mielestä näihin olisi hieno saada lisää pelipäiviä. Toivottavasti hallitus kuuntelee pelaajia näissä asioissa, eikä tee päätöksiä pelipaikkojen puolesta vain sillä ajatuksella, että "näin on ennenkin tehty".
Ja ihan vaan hyvässä mielessä tässä keskustellaan, oon enemmän kuin kiitollinen, että Pirkanmaalta löytyy edes pari paikkaa missä saa harrastusta toteuttaa.
-
Pelaajien suosikkipelipaikat voi hyvin päätellä osallistujamäärästä ja pelaajien aktiivisuudesta. Deconilla on selkeästi ollut aina suurin osallistujamäärä, Nokialla sitten vähemmän ja Tappimaassa vähiten. En näe syytä muuttaa vuorojakoa, ellei Deconi jostain syystä menetä suosikkipelipaikan asemaa. Kaikki perustellut mielipiteet ja ehdotukset ovat joka tapauksessa aina tervetulleita. Nokialla kuitenkin pelataan näillä näkymin vain kesäisin ja Tappimaassa voidaan pelata vain sunnuntaisin.
-
Tere,
miksi nokialla vain kesäisin?
Suomalaismetsä jossa muutama kymmenen senttiä lunta olisi suorastaan klassinen taistelupaikka.
Itse sitä valtion tukemana harrastaneena voin todeta kokemuksen olevan "ikimuistoisen" kun lunta on vielä vähän tuon yli eli sellaiset vajaa metri ja puolikestävä hankikantama. Vuosi oli 1991...
Se on tietysti vähän paha paikka aavikko- yms. asujen omistajille kun yllättäen onkin kuin rusakko näkyvillä lumessa.
Ehdotan silti kunnon talvipeliä metsässä, aavikkomiehet hakekoot ikeasta lakanat. Itse ostin SA-lumipuvun huutokaupasta muutama viikko sitten<g>
Täytyy kyllä sanoa, etä aseiden purku"palveluun" ja huoltoon pitää talvipeleissä myös kiinnittää huomiota: Lumessa pelaaminen kastelee aseita huolella ja ellei niitä osaa huoltaa saattaa seurauksena olla korroosiovauriota.
Löytyykö hallituksesta nokian talvipelin järjestäjää?
isto
-
Talvella metsäpeleille ei ole yksinkertaisesti ollut kysyntää. Nokian pelipaikalle on myös talvisin aika mahdotonta kulkea muulla kuin maastoajoneuvolla, kun se jo kesällä on henkilöautolla aika haasteellista. Jos pelaajia löytyy niin voidaan varsin hyvin järjestää pelejä nokialla talvellakin. Käytetään vaikka samanlaista ilmoittautumisejärjestelyä, kuin pimeäpeleissä, että jos tietty ilmoittautumismäärä täyttyy, niin pelit pidetään.
En oikein käsitä miten nuo aavikkomaastopuvut nyt estäisi ketään pelaamasta. Vaaleat aavikkopuvuthan on lumihangessa jopa parempia, kuin suomalaisessa kesäisessä metsässä.
-
Terve,
pitää palata asiaan kunhan se talvi tulee, tämä ensimmäinen oli aika lyhyt.
Mitä tulee aavikko-/camopukuihin niin ei mikään tietenkään estä niillä pelaamista talvella.
Epäilin vain, että onko talvipelaamisen vähäinen mielenkiinto kiinni juuri tuosta rusakkoilmiöstä.
Paikalle tulemisen vaikeus on tietysti yksi tosiasia.
Sitä unohtaa tuollaisen pikkuseikan kun taloudessa on ollut pelkkiä täysivetoisia enemmän kuin viisi vuotta...
isto
-
No talvipelit voi olla mielenkiintoiset Nokialla, siirtyminen paikalle voi olla hieman tuskaa, nelivetoa ei löydy ... Enemmän itseä mietityttää tuo Tappimaan tilanne, onko siellä mahdollisesti pelejä talven aikana, vai onko kaikki siirretty Deconille. Eikös tappimaahan ainakin siirtyminen ole helppoa myös talvella, auratut parkkipaikat ja alue mahdollistaa pelaamisen, vaikka luntakin olisi satanut reippaasti.
-
Talvipelaamisen vähäinen osallistuminen juontaa juurensa ennemminkin varmaan kylmään ja märkään, mikä on vain varustautumiskysymys omasta mielestäni. Lumihangessa hankala liikkuminen ja pyssyjen kehnompi toiminta pakkasessa (ainakin hop-upin osalta) tuskin lisäävät mielenkiintoa. Ylipäätään aina talvisin osallistujamäärät peleihin ovat olleet aika pieniä.
Tappimaa ei meillä ole ollut vielä käytössä yhtäkään talvea, joten siellä ei luonnollisesti ole vielä talvella pelattu. Siellä on tarkoitus talvellakin pelejä pitää. Nähtäväksi jää miten pelit toimivat ja mikä on osallistujamäärä.
-
Erittäin hienoa että hallitus on onnistunut löytämään kolme täysin erilaista, luvallista ja omilla tavoillaan loistavaa pelipaikkaa. Decon varmaan syystäkin suosituin, Tappimaa ainutlaatuinen kaikilla mittareilla ja Nokian alue tarjoaa parhaat puolet maastopeleihin kompaktissa paketissa.
Keskustelujen lomassa (otannalla reilu kymmenkunta enemmän tosissaan pelaavaa ikäjakauman yläpäässä olevaa tyyppiä) olen huomannut Nokiasta pidettävän ko. porukassa Deconia enemmän. Lukeudun itse näihin. Deconiin verrattuna Nokia mahdollistaa monipuolisemman liikkumisen (saa juosta enemmän) varsinkin nyt kun osa Deconin alueesta on pannassa. Sekä Nokialla alueen tarkka tuntemus ei ole niin kriittisessä asemassa, peli on hidastempoisempaa. Toisaalta, ymmärrän täysin Deconin viehätyksen mahtavana alueena, sinne on helpompi tulla, offari hipoo täydellistä, talosta varmaan tykkää monet (jotka ei saa siellä kokoajan pataansa - ehem) ja lyhyet etäisyydet tasoittaa varusteita.
Ehdotus. Nyt kun Joulukuun pelit on auki, järkätkää peli-pari vielä tämän vuoden puolella Nokialla, säävarauksella (paikalle ei oikeasti pääse jos siellä on lunta ja tietä ei ole huollettu). Lumen tullessa kaikki pelit Deconille ja Tappimaahan, erikoisvuorolla ilmoittautujien mukaan mahdollisesti Nokialla.
-
Tässä muutama sana Nokian alueesta talvella, siellä mopolla huristelleena, että ainakin tien
Alkupää on aurattuna valliin(korkeammalla oleva alue jossa autoja)(voi toimia ofarina)asti aurataan viikottain siihen kuntoon että normi paku/henkilöauto menee paikalle helposti
Itse voisin ainakin vetää Nokialla pelejä, sillä alue on tuttu ja helposti kuljettavista.
Mika Haapanen
-
Terve,
painopiste Nokia/Pinsiö kuullostaa Säijäläisestä hyvältä.
Pari viikkoa sitten kokeilimme männnikköä tappimaassa ja sen perusteella näyttäisi, että suomalaisen talvitaisteluklassikon voisi järjestää sielläkin. Mikäli nyt yleensä.
Nokia on tietysti autenttisempi, tarjoaa enemmän liikkumatilaa sekä erilaisia suojia ja runsasti monttuja itsensä uittamiseen ellei maa ehdi jäätyä...
Itse laittaisin Deconin viimeiseksi vaihtoehdoksi talvipelille vaikka offari onkin loistava: Talo portaineen ei ole välttämättä turvallinen liukkaiden kenkien alla.
Saattaa olla että tästä on jo kirjoitettukin, mutta onko meillä lupa tehdä nuotio jonnekin nokialla?
Muuttolaatikollinen puita kulkisi autossa varsin helposti.
isto
-
...ihan vaan vielä muistutuksena RY:n toiminnasta, jotta homma ei lähde keulimaan eikä mennä asioiden edelle, hallitushan se on se taho joka nämä päättää ja vetäjät hommaa. Me vaan ehdotellaan, ei painosteta. Hallituksella on kokemus pitkältä ajalta, taustatietoa ja myös vastuu. Sekä jos joku tekee lajin eteen niin hienoa työtä että uhraa vapaa-aikaansa meidän muiden puolesta, päätös pelialueista kuuluu täysimuotoisesti sinne.
-
painopiste Nokia/Pinsiö kuullostaa Säijäläisestä hyvältä.
Jos pelaajien siirtymiä halutaan ajatella, on myös loogista pelata eniten Deconilla. Yksittäisistä paikkakunnista/alueista Orivedeltä on ylivoimaisesti eniten harrastajia, jonka lisäksi Decon on parhaiden kulkuyhteyksien päässä (muille pelipaikoille käytännössä mahdoton kulkea julkisilla).
En oikeastaan jaksaisi toistella enää täysin samoja asioita, mitä ketjussa on jo käsitelty. Vastaukset voi lukea edellisistä viesteistä. Kaikkia alueita tullaan halukkuuden ja mahdollisuuksien mukaan käyttämään..
Saattaa olla että tästä on jo kirjoitettukin, mutta onko meillä lupa tehdä nuotio jonnekin nokialla?
Muuttolaatikollinen puita kulkisi autossa varsin helposti.
On kirjoitettu, mutta vastaan vielä: On lupa tehdä nuotiopaikalle, joka löytyy alueen kauimmaisesta päästä. Omia puita polttaen. Myös Tappimaan laavulla on nuotiopaikka, jota saa luonnollisesti käyttää.
-
Tässä kannattaa aina muistaa, että yhdistyksen tavoitteena on tarjota jäsenilleen mahdollisimman paljon toimintaa. Talvisin pelaajamäärät laskevat merkittävästi ja mikäli jokin pelipaikka ei vedä pelaajia, ei siellä kannata pelejä pitää. Kuitenkin tässä vaiheessa pelaajamassa ajaa yksittäisten toiveiden edelle. En tällä tarkoita, etteikö tulevana talvena tultaisi kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja, mutta pelaajattomat pelit eivät ole yhdistyksen intressien mukaisia. Oman kokemuksen pohjalta voin sanoa talvipelaamisen olevan varsin erilaista ja itselle siitä ei tule millään tavalla muistoja mieleen. Tässä tilanteessa toivoisinkin, ettei aleta suunnittelemaan asioita kovin pitkälle, jos ei asiasta ole sen enempää kokemusta.
Tämän asian suhteen kannattaa myös muistaa, että jokaisella yhdistyksen jäsenellä on halutessaan mahdollisuus järjestää pelejä alueillamme. Tästä kiinnostuneet voivat lukea lisää muista ketjuista. Eli jos haluaa järjestää jotain omaa ja erikoisempaa on se mahdollista yhdistyksen viikonloppupelien ulkopuolella. Tämä mahdollisuus on haluttu tarjota juuri tämän kaltaisten halujen vuoksi.